Tagged: Free

Kirjapyrähdyksiä Kaliforniassa

FLOSS Manuals pitää parhaillaan neljää samanaikaista kirjapyrähdystä Kalifornian Mountain Viewissä Googlen päämajassa. Tavoitteena on saada aikaan neljä julkaisukelpoista käyttöopasta kolmessa päivässä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta näyttää toteutuvan.

Paikalle on saapunut neljän ohjelmistoprojektin edustajia, jotka kirjoittavat nopeaan tahtiin FLOSS Manuals -oppaita ohjelmilleen. Oppaiden edistymistä voi seurata reaaliajassa: OpenStreetMap, Sahana, OpenMRS ja KDE.

Olen paikalla perehtymässä booksprint-menetelmään. Suomalaiset kirjapyrähdykset ovat olleet hieman erilaisia kuin englanninkieliset booksprintit. Mahdollisesti siksi, että tietojemme mukaan yksikään suomalainen ei ole aikaisemmin osallistunut kansainväliseen booksprinttiin. Jatkossa suomenkielisissä kirjapyrähdyksissä on tarkoitus siirtyä samoille linjoille englanninkielisen FLOSS Manualsin kanssa.

Itse olen ollut OpenStreetMap-ryhmässä, koska sain mukavan tuntuman avoimen lähdekoodin karttaohjelmistoihin toimiessani Shalinin GISEEM-projektissa Keniassa vaalimellakoiden aikaan 2007-2008. Sisältöä syntyy ällistyttävän nopeasti, vaikka kieltämättä olemme kierrättäneet avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaisesti Learn OSM -sivuston materiaalia.

Suomalaisesta avoimen lähdekoodin väestä paikalla on myös Seravon Tuukka Hastrup, joka on hyvin raskaassa vastuussa FLOSS Manualsin Booki-julkaisualustan toimivuudesta.

Osallistujina on Anne Gentlen ja Janet Swisherin kaltaisia teknisen kirjoittamisen guruja. Paikalla on myös O’Reillyn Andy Oram, joka on blogannut aiheesta joka päivä: päivä 0, päivä 1, päivä 2.

Tiukkapipoisempaa teknistä kirjoittajaa voisi ärsyttää se havainto, ettei kukaan edelleenkään tahdo käyttää minkäänlaista tyyliopasta.