LibreOffice

 

LibreOffice on täysi toimisto-ohjelmistopaketti, joka sisältää kaikki tarvitsemasi ohjelmat tekstinkäsittelystä esityksiin, taulukkolaskentaan, julkaisuun ja tietokantojen hallintaan. LibreOffice sisältää viisi varsinaista ohjelmaa ja kaksi lisäkomponenttia. Varsinaiset ohjelmat ovat:

Lisäosat ovat:

Historiaa

LibreOffice pohjautuu saksalaisen StarDivisionin kehittämään kaupalliseen ohjelmistoon nimeltä StarOffice. StarOffice muuttui ilmaiseksi, kun Sun Microsystems osti ohjelman lähdekoodin StarDivisionilta elokuussa 1999 ja julkaisi StarOfficen version 5.2 ilmaisena ohjelmistona.

Vuonna 2000 Sun Microsystems vapautti suurimman osan StarOfficen lähdekoodeista ja pystytti niiden ympärille uuden avoimen lähdekoodin OpenOffice.org-ohjelmistoprojektin. OpenOffice.orgista tuli nopeasti suosituin vapaa toimisto-ohjelmisto. Projektin hallintaan ja tulevaisuudennäkymiin ei kuitenkaan erityisesti Sun Microsystemsin ulkopuolisten kehittäjien piirissä oltu tyytyväisiä. Epäkohtien korjaamiseksi nämä kehittäjät perustivat syksyllä 2010 The Document Foundation (TDF) -nimisen ryhmittymän, joka ryhtyi kehittämään OpenOffice.orgin pohjalta LibreOffice-ohjelmistoa.

 

Etuja 

 

LibreOffice suunniteltiin alusta lähtien yhtenäisenä ohjelmistopakettina. Tämä tuo mukanaan useita etuja:

LibreOfficella on myös nämä tärkeät edut: 

 

Asentaminen Windowsiin 

Ohjelmiston nimi: LibreOffice
Kotisivu: http://fi.libreoffice.org/ 
Tässä asennuksessa käytetty ohjelmistonversio: 3.4.4
Tässä asennuksessa käytetty käyttöjärjestelmä: Windows Visa 
Järjestelmäsuositukset: 1 GHz:n prosessori, 1,5 Gt tallennustilaa, internetyhteys 

Asennuksen lataaminen 

Asennuksen ensimmäinen askel on LibreOfficen asennustiedostojen lataaminen. Avaa nettiselain (kuten Firefox tai Internet Explorer) ja mene LibreOfficen suomalaisille kotisivuille  (http://fi.libreoffice.org). 
 

 

Ladataksesi asennuspaketin, napsauta Lataa LibreOffice. 

 

Valitse seuravaksi käyttöjärjestelmäsi, eli tässä tapauksessa Windows. Kun latausikkuna ilmestyy, napsauta Tallenna tiedosto

  

Käyttämäsi selaimen asetuksista riippuen esiin saattaa tulla ikkuna, jossa kysytään, minne haluat tallentaa asennustiedoston. Kun olet valinnut asennushakemiston ja nimen, napsauta Tallenna. Lataus saattaa alkaa myös suoraan, jolloin tiedosto tallentuu verkosta ladattavien tiedostojen oletuskansioon (Ladatut tiedostot). Mene keittämään kahvia ja odota, kunnes lataus on valmis.

Asennuksen aloittaminen

 

Kun asennustiedosto on latautunut kokonaan tietokoneellesi, mene kansioon, johon latasit sen. Yleensä tämä kansio on nimeltään Ladatut tiedostot. Mikäli et muista, minne tallensit asennustiedoston, voit myös etsiä sitä tietokoneesi hakutoiminnolla. Asennustiedoston nimen alussa on kirjaimet "LibO". Kun näet tällaisen kuvakkeen, kaksoisnapsauta sitä.

 

Ruudulle tulee seuraava ikkuna: 

Napsauttamalla Seuraava > pääset  seuraavaan ikkunaan:

 

Tässä ikkunassa tulee huomata kaksi asiaa:  Kohdekansio ja Vaadittava tila / Tilaa käytettävissä. Kohdekansio on kansio, johon asennustiedostot puretaan. Asennustiedostot on pakattu, jotta niiden lataaminen internetin kautta olisi nopeampaa. Ennen LibreOfficen asennusta tiedostot pitää purkaa. Kohdekansio-kohta kertoo, minne puretut tiedostot sijoitetaan (oletuksena puretut tiedostot menevät samaan paikkaan kuin ladattu asennustiedosto). Voit vaihtaa kohdekansiota halutessasi, mutta se ei yleensä ole tarpeen.

Varmista myös, että sinulla on tarpeeksi tilaa asennukselle. Tässä esimerkissä asennus vaatii 203,3 Mt vapaata tallennustilaa kovalevyltä (tiedot voivat poiketa omalla koneellasi). Näet myös, kuinka paljon vapaata tilaa kovalevyllä on, tässä tapauksessa 4,5 Gt. Jos vapaata tilaa on vähemmän kuin asennuksen vaatima tila, et voi suorittaa asennusta. Joudut poistamaan tiedostoja tietokoneeltasi, kunnes tilaa on tarpeeksi.

Jos vapaata tilaa on enemmän kuin vaadittu tila, kaikki on hyvin. Napsauta Pura. Ruudulle aukeaa uusi ikkuna, josta näet purkuprosessin kulun.

Kun purkaminen on valmis, ohjatun asennuksen ensimmäinen ikkuna aukeaa:

 

Napsauta Seuraava >. Seuraavaksi aukeaa ikkuna, jossa kysytään käyttäjän tietoja: 

Kirjoita haluamasi nimi ja organisaatio. Valitse myös oletusasetuksena oleva Kaikki tämän tietokoneen käyttäjät voivat käyttää ohjelmistoa (paitsi jos sinulla ei ole järjestelmänvalvojan oikeuksia). Napsauta Seuraava >.

Seuraavassa ikkunassa kysytään, haluatko Tavanomaisen asennuksen (oletus) vai Mukautetun asennuksen.

 

Ellei sinulla ole hyvää syytä tehdä toisin, jätä oletusvalinta Tavanomainen, ja napsauta Seuraava >. Seuraavaksi pääset Valmiina ohjelman asennukseen -ikkunaan. Tässä voit vielä valita, haluatko LibreOfficen käynnistyskuvakkeen työpöydällesi.

Napsauta Asenna, jolloin asennusprosessi alkaa.

Asennuksen aikana asennusohjelma näyttää tietoja asennuksen etenemisestä. Asennus voi kestää muutaman minuutin. Lopuksi aukeaa seuraava ikkuna: 

 

Usko tai älä, mutta siinä kaikki! Napsauta Valmis. Tarkista, että asennus onnistui menemällä Käynnistä-valikkoon ja tarkistamalla, että LibreOffice löytyy muiden sovellusten joukosta:

 

Jos asennus onnistui, valitsemasi LibreOffice-ohjelma (yllä näkyvässä esimerkissä LibreOffice Writer, ohjelmiston tekstinkäsittelyohjelma) aukeaa seuraavanlaiseen ikkunaan:

Asentaminen Ubuntuun

LibreOffice on valmiina Ubuntun perusasennuksessa versiosta 11.04 lähtien. Ohjelman aukaiseminen on helppoa. Jos käytät Ubuntun perusasennusta, jossa ei ole tehty muutoksia työpöydän paneeleihin, löydät LibreOfficen polusta Sovellukset > Toimisto. Löydät kaikki LibreOfficen ohjelmat samasta kansiosta. 

Klikkaa haluamaasi ohjelmaa. Jos esimerkiksi klikkaat LibreOfficen tekstinkäsittelyä eli Writer-ohjelmaa, ohjelma avautuu tyhjään dokumenttiin.

Tiedoston avaaminen 

Asiakirjan (tai "tiedoston") avaaminen on yksi yleisimmistä asioista, joita tulet tekemään LibreOffice-ohjelmistolla. Se on melko yksinkertaista, ja tulet törmäämään siihen riippumatta siitä, kuinka avaat LibreOfficen. Tiedoston avaamiseen on kolme tapaa. Ensimmäinen tapa on käyttää aloitussovellusta (LibreOffice) ja napsauttaa Avaa... -kuvaketta. Se näyttää tältä:

 

Toinen tapa avata tiedosto on käyttää LibreOfficen tehtäväpalkkikuvaketta (jos se on saatavilla). Napsauta hiiren oikeaa näppäintä tehtäväpalkkikuvakkeen kohdalla ja valitse listasta Avaa asiakirja...

 

Kolmas tapa avata tiedosto on käynnistää LibreOffice-sovellus, kuten esimerkiksi Writer tai Impress, ja napsauttaa Tiedosto > Avaa... tai painaa Ctrl + O. Riippumatta siitä, mitä LibreOffice-sovellusta käytät, ohjelmisto määrittelee automaattisesti parhaan sovelluksen tiedoston käsittelyyn, käynnistää tämän sovelluksen sekä avaa ja näyttää asiakirjasi siinä. 

 

Miten tahansa siihen päädytkin,  Avaa...-komento tuo esiin Avaa-valintaikkunan. Etsi haluamasi tiedosto joko käyttämällä vasemmalla olevaa navigointipalkkia tai selaamalla oikealla näkyviä hakemistoja ja tiedostoja. Näiden käyttö helpottaa tietokoneesi kansioiden selaamista. Jos eksyt pahasti, napsauta Peruuta ja aloita alusta. 

Kun näet tiedoston, jonka haluat LibreOfficen avaavan, voit kaksoisnapsauttaa tiedoston nimeä, jolloin tiedosto avautuu välittömästi. Voit myös napsauttaa tiedoston nimeä vain kerran, jolloin valittu tiedosto näkyy korostettuna:

(Jos käytät Ubuntua, napsauta hiiren oikeaa näppäintä pienemmän kuvan kohdalla ja valitse "Näytä kuva".)

Kun tiedosto on näin valittuna, napsauta Avaa-painiketta tai paina näppäimistön Enter-näppäintä, jolloin sopiva LibreOffice-sovellus avaa tiedoston. 

Writer

Writer on LibreOfficen tekstinkäsittelyohjelma. Se toimii samalla tavoin kuin mikä tahansa muukin tehokas tekstinkäsittelyohjelma, kuten esimerkiksi Microsoft Word, Google Docs -palvelu tai Word Perfect. Siinä on kaikki tekstinkäsittelyohjelman perusominaisuudet, kuten kielentarkistus; muotoiluominaisuudet, kuten luettelomerkit; eriväriset, -kokoiset ja -tyyliset fontit; sekä koko joukko muuta hyödyllistä. Writerin kenties paras ominaisuus on kuitenkin se, että osana LibreOffice-ohjelmistopakettia se on täysin vapaa. 

Writerin käyttöliittymä:

 

Ominaisuudet 

Writerissa on useita hienoja ominaisuuksia, jotka erottavat sen muista tekstinkäsittelyohjemista. 

Nopea esittely 

 

Fontti

 

Muotoilutyökaluilla voit tehdä tekstiin merkkikohtaisia muotoiluja, esimerkiksi vaihtaa fonttia, sen kokoa, väriä, korostusväriä tai kirjasinlajia, sekä käyttää fonttitehosteita. Fonttiasetuksista voit myös määrittää tekstin kielen, jota automaattinen oikoluku käyttää tarkastaessaan tekstiä.

Voit tehdä muotoiluja koko tekstiin, tekstin osaan tai esimerkiksi yksittäiseen sanaan.

 


Muotoilu muotoilutyökaluriviä käyttäen 

Tärkeimmät fontin muotoiluun tarvittavat työkalut löytyvät muotoilutyökaluriviltä:

A. Fontin valinta. Valitse fontti pudotusvalikosta tai syötä haluamasi fontin nimi tekstikenttään.

B. Fontin koko. Valitse fontin koko pudotusvalikosta tai syötä haluamasi fontin koko tekstikenttään.

C. Kirjasinlaji. Valitse kirjasinlajiksi joko lihavointi, kursivointi tai alleviivaus napsauttamalla kyseistä kuvaketta. = lihavointi, I = kursivointi, U = alleviivaus. Eri muotoiluja voit käyttää yhdessä tai erikseen.

D. Fontin väri. Tällä kuvakkeella voit vaihtaa jo kirjoittamasi tekstin väriä. Vaihda fontin väriä napsauttamalla kuvakkeen vieressä olevaa nuolta. Valitse aukeavasta valikosta haluamasi väri ja maalaa haluamasi alue tekstistä.

E. Korostus. Tällä kuvakkeella voit korostaa jo kirjoittamaasi tekstiä. Valitse korostusväri napsauttamalla kuvakkeen vieressä olevaa nuolta. Valitse aukeavasta valikosta haluamasi väri ja maalaa haluamasi alue tekstistä.

 


Muotoilu Merkki-valikon kautta 

Fonttia voit muokata myös valikosta Muotoilu Fontti. Tähän valikkoon pääset myös napsauttamalla hiiren oikeaa painiketta ja valitsemalla pudotusvalikosta Fontti

Tässä valikossa tehdyt muutokset kohdistuvat maalaamaasi tekstiin tai siihen sanaan, jonka kohdalla kursori on tai uuteen kirjoitettavaan tekstiin.

Jos et tee muutoksia tekstiin, poistu valikosta painamalla Peruuta.

Seuraavaksi käydään läpi tärkeimpien välilehtien toiminnot. 

Fontti 

 

Tällä välilehdellä voit muokata fonttia, kirjasinlajia, fontin kokoa sekä oikoluvun käyttämää kieltä.

Esikatselukentässä näet, miltä tekemäsi valinnat näyttävät kirjoittamassasi tekstissä.

Fonttitehosteet 

 

Tällä välilehdellä voit lisätä käyttämääsi fonttiin tehosteita.

Pudotusvalikoista voit valita fontin värin ja muuttaa tekstin korkokuvaksi. Tehosteet-pudotusvalikosta sekä valintaruutuja valitsemalla voit lisätä tekstiisi tehosteita. Voit lisätä tekstiisi myös päälle-, yli- ja alleviivauksia sekä valita näiden viivojen värin. Valitsemalla Yksittäiset sanat -ruudun valittua tehostetta käytetään vain sanoissa ja välit ohitetaan.

Esikatselukentässä näet, miltä tekemäsi valinnat näyttävät kirjoittamassasi tekstissä.

Sijainti 

 

Tällä välilehdellä voit määrittää merkkien sijainnin, skaalauksen, kierron ja välistyksen.

Sijainti 

Voit määrittää tekstin ylä- ja alaindeksin asetuksia. Valitsemalla Yläindeksi, teksti pienenee ja siirrtyy tekstin jalkalinjan yläpuolelle, valitsemalla Tavallinen, voit poistaa ylä- tai alaindeksimuotoilun ja valitsemalla Alaindeksi teksti pienenee ja siirrtyy jalkalinjan alapuolelle.

Kierto/skaalaus

Voit määrittää valitun tekstin kierto- tai skaalausasetukset:

Välit

Voit  määrittää yksittäisten merkkien etäisyydet toisistaan. Pudotusvalikosta voit valita jonkin seuraavista vaihtoehdoista:

Etäisyys: Jos olet valinnut välistykseksi Laajennettu tai Tiivistetty, voit valita määrän, minkä verran tekstin merkkien välistystä laajennetaan tai tiivistetään.


Esikatselukentässä näet, miltä tekemäsi valinnat näyttävät kirjoittamassasi tekstissä.

 


Oletusasetuksien palauttaminen

Voit poistaa tekemäsi muotoilut ja palata oletusasetuksiin valitsemalla tekstin, jonka jälkeen valitseMuotoile Oletusmuotoilu

Kappale

Kappale-valikossa voit muokata kappaleen muotoiluja. Voit esimerkiksi muuttaa tekstin välistystä tai tasausta tai halutessasi lisätä tekstiisi taustavärin tai -kuvan. Voit myös muokata kappaleen tavutusasetuksia. 

 

Kappale-valikkoon pääset napsauttamalla Muotoilu > Kappale. Vaihtoehtoisesti voit napsauttaa hiiren oikeaa painiketta ja valita avautuneesta valikosta Kappale.

 

 

 

Seuraavaksi käydään  läpi eri välilehtien toiminnot.

 

 


 

 

Reunat

Reunat_copy.gif

Tällä välilehdellä voit lisätä haluamiisi kappaleisiin reunaviivat. Viivojen järjestys -kohdassa voit valita kappaleellesi reunatyylin. Viiva-kohdassa voit määrittää reunaviivojen leveyden ja värin.Etäisyys sisällöstä -kohdassa voit määritellä reunaviivan ja tekstikappaleen etäisyyden. Varjotyyli-kohdassa voit lisätä haluamasi värisen varjotehosteen. Merkitsemällä Yhdistä seuraavan kappaleen kanssa -valintaruudun voit yhdistää peräkkäisten kappaleiden reunaviivat.

 

 


 

 

Tausta 

Tällä välilehdellä voit määrittää kappaleen taustavärin tai -kuvan. Voit muuttaa väriä valitsemalla haluamasi värin Taustaväri-valikosta.

Tausta_copy.gif

 

 

Valitsemalla Täyttö-kohdasta vaihtoehdon Grafiikka, voit määrittää haluamasi kuvan tekstin taustakuvaksi.

Tausta_grafiikka_copy.gif

 


 

Sisennykset ja välit

 Kappale_copy.gif

 

Tällä välilehdellä voit muokata kappaleen sisennystä ja välistystä.

Sisennä 

Voit määritellä tekstin sisennyksen vasemmalta tai oikealta. Sisennystä voit muokata myös muotoilupalkin kuvakkeilla Vähennä sisennystä  v__henn___sisennyst___copy.gif  tai Lisää sisennystä lis_____sisennyst__.gif.

Valitsemalla valintaruudun Automaattinen kappale sisentyy automaattisesti huomioiden fonttikoon ja rivivälin.

 

Välit 

 

Voit asettaa valittujen kappaleiden väliset etäisyydet. Kohdassa Yläreuna merkitään sen välin suuruus, joka jää valittujen kappaleiden yläpuolelle. Kohdassa Alareuna merkitään sen välin suuruus, joka jää valittujen kappaleiden alapuolelle.

 

Riviväli

Voit asettaa valittujen kappaleiden rivien väliset etäisyydet. Riviväli 1 on asetettu kappaleen oletusasetukseksi. Voit muuttaa pudotusvalikosta riviväliksi 1,5 tai 2 tai voit valita jonkin seuraavista vaihtoehdoista: 

 


 

 

Tasaus 

Tasaus_copy.gif

Tällä välilehdellä voit määritellä kappaleen tasausasetukset. Kohdassa Asetukset voit tasata tekstin vasemmalle, oikealle tai molempiin reunoihin, sekä keskittää tekstin käyttämällä valintanappia. Tasauksen voit tehdä myös muotoilupalkin kuvakkeilla (merkitty alla olevaan kuvaan nuolella).

muotoilupalkki copy_1.jpg
 

 

Kohdassa Viimeinen rivi voit määritellä, miten tasaat viimeisen rivin, kun olet tasannut tekstin kumpaankin marginaaliin. Kohdassa Tekstin tasaus pystysuunnassa voit määrittää mihin kohtaan riviä suuremmalla tai pienemmällä kirjoitetut osiot tasataan, jos käytät kappaleessa erikokoisia fontteja. 

 


 

 

 

Tekstin rivitys

 Tekstin_rivitys_copy.jpg

Tällä välilehdellä voit asettaa kappaleisiin tavutuksen sekä sivun ja kappaleen vaihdot.

 

Tavutus 

Tavutus-toiminto toimii automaattisesti ainoastaan englanninkielisiin teksteihin. Jotta suomenkielisiä tekstejä voidaan tavuttaa, tarvitaan lisäosa.

 

Vaihdot

Voit määritellä kappaleen tai palstan vaihdon asetukset.

Sivun tai palstan vaihto:

  1. Merkitse valintaruutu Lisää.
  2. Valitse Tyyppi-valikosta joko Sivu tai Palsta.
  3. Valitse Sijainti-valikosta joko Ennen tai Jälkeen, riippuen siitä haluatko sivun/palstan vaihdon ennen valittua kappaletta vai sen jälkeen.

Sivutyylin kanssa -valintaruudusta voit määritellä sivun vaihdon jälkeisen sivun asetukset.Sivunumero-valikosta voit valita sivun vaihdon jälkeiselle sivulle sivunumeron, jos numerointi ei jatku samoin kuin ennen sivunvaihtoa.

 

 

 

 

Asetukset

Voit määritellä sivunvaihtoa edeltävän ja seuraavan kappaleen asetukset: 

 


 

Jäsennys ja numerointi

J__sennys_ja_numerointi_copy.gif

Tällä välilehdellä voit lisätä jäsennystasot, luettelomerkit tai numeroinnin. 

 


 

Sarkaimet

Sarkaimet_copy.gif 

Tällä välilehdellä voit määritellä sarkaimien sijainnin.

Sarkaimen lisääminen:

  1. Merkitse Sijainti-kohtaan sarkaimen sijainti.
  2. Valitse haluamasi sarkain Tyyppi-kohdasta.
  3. Napsauta Uusi.

Kohdassa Täyttömerkki voit määrittää täyttömerkin, jota käytetään sarkaimen vasemmalla puolella.

 


 

Anfangit

Anfangit_copy.gif

Tällä välilehdellä voit määritellä tekstiisi anfangit.

Kohdassa Asetukset voit muokata anfangien tyyliä:

Sisältö-kohdassa voit määrittää anfangina näytettävän tekstin sisällön:

Taulukko

Writerillä voit luoda yksinkertaisia taulukoita. Voit käyttää niitä esimerkiksi aikataulujen kuten lukujärjestysten ja muun tiedon esittämiseen taulukkorakenteessa. Writerin taulukoissa voit käyttää kaavoja ja järjestää taulukon soluja esimerkiksi aakkosjärjestykseen. Varsinaiseen taulukkolaskentaan on kuitenkin parempi käyttää LibreOffice Calcia.


Taulukon luominen

Voit luoda tyhjän taulukon tietyllä määrällä rivejä ja sarakkeita seuraavilla tavoilla: 

Tyhjä taulukko suoraan työkalupalkista:

  1. Siirrä kursori siihen paikkaan asiakirjassa, johon haluat luoda taulukon.
  2. Napsauta työkalurivin Taulukko-painikkeen pudotusnuolta .  Taulukon koon valintaikkuna avautuu.
  3. Maalaa hiirellä tarvitsemasi määrä rivejä ja sarakkeita. Kun olet valmis, paina jompaakumpaa hiiren painiketta. Tyhjä taulukko muodostuu kursorin osoittamaan paikkaan.

 

Tyhjä taulukko Taulukko-valikon kautta: 

  1. Siirrä kursori siihen paikkaan asiakirjassa, johon haluat luoda taulukon.
  2. Napsauta työkalurivin Taulukko-painiketta Lisää Taulukko -ikkuna avautuu.
  3. Syötä taulukon nimi ja koko. Tarvittaessa valitse myös otsikon asetukset ja taulukon muotoilu. Kun olet valmis, napsauta nappia OK. Tyhjä taulukko muodostuu kursorin osoittamaan paikkaan.

Olemassa olevan tekstin voi myös muuttaa taulukoksi. Tällöin rivinvaihto tekstissä tarkoittaa uutta riviä taulukossa ja sarkain tekstissä tarkoittaa uutta saraketta taulukossa. Vaihtoehtoisesti voit itse valita tietyn merkin tarkoittamaan uutta saraketta, jos käytät Taulukko-valikon Muunna-työkalua. Tällöin voit myös valita, onko taulukolla otsikkoriviä ja toistuuko otsikkorivi joka sivulla. Lisäksi voit valita taulukolle valmiin muotoilun.

 

Taulukko olemassa olevasta tekstistä, jos tekstissä on merkitty taulukon eri sarakkeet sarkaimilla: 

  1. Maalaa haluamasi teksti.
  2. Paina työkalurivin Taulukko-painiketta. Teksti muuttuu taulukoksi.

 

Taulukko olemassa olevasta tekstistä, jos tekstissä ei ole merkitty eri sarakkeita sarkaimilla: 

  1. Maalaa haluamasi teksti.
  2. Valitse Taulukko > Muunna > Tekstistä taulukoksi... Valikkoikkuna (ks. alla oleva kuva) avautuu.
  3. Valitse eri sarakkeita tarkoittava merkki. Kohtaan Muu voit kirjoittaa haluamasi merkin. Tarvittaessa valitse myös otsikon asetukset ja taulukon muotoilu. Kun olet valmis, paina nappia OK. Teksti muuttuu taulukoksi. 

 


Solujen yhdistäminen ja jakaminen 

Voit muotoilla taulukkoa jakamalla yhden solun useammaksi soluksi tai yhdistämällä vierekkäisiä soluja. 

Solujen yhdistäminen: 

  1. Maalaa solut, jotka haluat yhdistää ja napsauta hiiren oikealla painikkeella maalaamiasi soluja. Toimintovalikko avautuu.
  2. Valitse Solu > Yhdistä.

Solujen jakaminen: 

  1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella solua, jonka haluat jakaa. Toimintovalikko avautuu.
  2.  Valitse Solu > Jaa...Jaa solu -ikkuna avautuu.
  3. Valitse kuinka moneen uuteen soluun valintasi jaetaan, sekä tehdäänkö uudet solut vaakaan (lisää sarakkeita) vai pystysuuntaan (lisää rivejä). Jos valitset vaakaan, valitse myös, ovatko uudet solut yhtä leveitä. Kun olet valmis, paina OK. Solu jakautuu.

Taulukon muotoilu

Taulukon sisältämää tekstiä voit muokata kuten mitä tahansa muutakin tekstiä. Voit myös muotoilla itse taulukkoa monin eri tavoin, mm. muuttamalla koko taulukon tai yksittäisten rivien tai sarakkeiden kokoa, tekstin asemointia soluissa, solujen reunaviivoja ja taulukon taustaväriä. Pääset taulukon muotoiluvalikkoon seuraavasti: 

  1. Paina hiiren oikealla painikkeella mitä tahansa solua. Toimintovalikko avautuu.
  2. Valitse Taulukko..., jolloin Taulukon muotoilu -ikkuna avautuu.

OK siirtää kaikki eri välilehdillä tehdyt valinnat käyttöön. Palauta palauttaa taulukon oletusmuotoilun. Seuraavaksi käydään läpi eri välilehtien toiminnot.

 

Taulukko

 

Tällä välilehdellä voit määrittää taulukon perusominaisuudet, kuten taulukon nimen sekä taulukon leveyden senttimetreinä tai prosenttilukuna koko sivun leveydestä (valitsemalla Suhteellinen).

 

Tekstin rivitys

Tällä välilehdellä voit vaikuttaa taulukon käyttäytymiseen muun tekstin seassa ja määritellä tekstin käyttäytymistä taulukon sisällä.

 

Sarakkeet


Tällä välilehdellä voit vaikuttaa taulukon sarakkeiden leveyteen. Taulukon leveys sovitetaan automaattisesti, jos palstan leveys muuttuu. Valinta ei ole käytettävissä, jos Taulukko-välilehdellä taulukon leveys on asetettu automaattiseksi, tai jos leveys on valmiiksi ilmoitettu prosentteina.

Sarakkeet säädetään automaattisesti suhteessa toisiinsa, eli jos yhden sarakkeen leveyttä muutetaan, muut sarakkeet muuttuvat samassa suhteessa. Valinta ei ole käytettävissä, jos Taulukko-välilehdellä taulukon leveys on asetettu automaattiseksi, tai jos leveys on valmiiksi ilmoitettu prosentteina.

 

Reunat

 

Tällä välilehdellä voit korostaa tai häivyttää taulukon solujen reunaviivoja. Jos maalaat useita soluja, tämän välilehden valinnat vaikuttavat vain valittuihin soluihin. Jos et maalannut soluja, tämän välilehden valinnat vaikuttavat koko taulukkoon.

 

 

 

Tausta

 

 

Tällä välilehdellä voit määrittää koko taulukolle tai maalaamillesi soluille taustavärin tai -kuvan. Kohdassa Täyttö voit valita, käytätkö väriä (tasainen taustaväri) vai grafiikkaa (taustakuva). Jos valitset värin... 

...se määritellään tarkemmin alla. 

 

Jos valitset grafiikan... 

 

...pudotusvalikon alla oleva tila muuttuu.

Kohdassa Tiedosto valitaan haluttu kuva ja se, linkitetäänkö kuva asiakirjaan. Ei-linkitetty kuva liitetään kiinteäksi osaksi muokattavaa asiakirjaa. Linkitettyä kuvatiedostoa ei liitetä asiakirjaan vaan siihen tulee vain linkki kuvan sijaintiin. Jos asiakirja siirretään, kopioidaan tai lähetetään, esim. sähköpostina, linkitetty kuva ei siirry tiedoston mukana. 

Kohdassa Tyyppi voit määritellä kuvan käyttäytymisen solussa.

Impress

Impress on LibreOfficen esitystyökalu. Impress on verrattavissa Microsoftin PowerPointiin tai Applen Keynoteen. Impress ei ole vain tekstinkäsittelyohjelma joka näyttää diasarjoja: voit rikastuttaa esityksiäsi kuvilla, kaavioilla, video- ja äänitiedostoilla sekä laskukaavoilla. Voit käyttää erikoistehosteita, animaatioita ja upeita piirtotyökaluja. Joten hyppää sisään ja esittele maailmaasi!

Impressin käyttöliittymä:

Ominaisuudet

Impress sisältää muutamia todella upeita ominaisuuksia:

Nopea esittely

 

Esityksen ohjattu luominen 

Esityksen ohjattu luominen käynnistyy automaattisesti, kun avaat LibreOffice Impress -sovelluksen. 

Pääset liikkumaan eri vaiheiden välillä napsauttamalla <<Edellinen- tai Seuraava>>-painiketta. Mikäli haluat avata esityksen heti ja jättää seuraavan vaiheen väliin, napsauta Luo-painiketta. Voit peruuttaa esityksen ohjatun luomisen missä vaiheessa tahansa painamalla Peruuta-painiketta. 

Vaihe 1: Esityksen tyypin määrittäminen

Luodessasi uutta esitystä valitse ensin esityksen tyyppi:

 

Vaihe 2:  Diamallin valitseminen

Tässä vaiheessa voit valita tyhjään esitykseesi valmiin taustan. 

Tyhjässä esityksenä on oletuksena, että esitys näytetään tietokoneen näytöllä. Halutessasi voit valita esityksellesi myös jonkin muun tulostusvälineen:

   

 

Vaihe 3: Dian vaihtuminen

Voit halutessasi lisätä jonkin tehosteen dian vaihtumiselle. Tehosteen nopeuden voi asettaa hitaaksi, normaaliksi tai nopeaksi.

Voit valita esitystyypin kahdesta vaihtoehdosta: 


Huom. Mikäli valitsit tyhjän esityksen vaiheessa 1, ohjattu toiminto päättyy tähän.

Vaihe 4: Valinnaisen tiedon lisääminen

Halutessasi voit tässä vaiheessa esitellä esityksesi perusideat. Tiedot tulevat näkyviin esityksesi ensimmäiseen diaan. Kirjoita tiedot niihin varattuihin kenttiin (ks. kuva alla): 

 

Vaihe 5: Sivujen valitseminen esitykseen

Mikäli valitsit valmiin malliesityksen, voit tässä vaiheessa määrittää, mitkä sivut tulevat mukaan esitykseesi (ks. kuva alla). Jos haluat poistaa jonkin dian esityksestäsi, napsauta sen valintaruutu tyhjäksi. 

Diaesitys avautuu Impress-sovelluksessa, kun napsautat Luo-painiketta. 

 

Esityksen asettelu

Ennen kuin aloitat esityksen tai yksittäisen dian tekemisen LibreOffice Impressillä, mieti jo etukäteen diojen asettelua. LibreOffice Impress tarjoaa käyttöösi useita valmiita dia-asetteluja, joiden avulla voit helposti jäsennellä esitystesi erilaisia objekteja, kuten tekstejä, kuvia, kaavioita ja laskentataulukoita.


Valmiin asettelumallin käyttäminen 

Kun olet luonut uuden Impress-esityksen, aukeaa ruudun oikeassa laidassa sijaitsevaan Tehtävät-ikkunaan oletuksena Asettelut-välilehti (merkitty kuvassa punaisella), jossa voit muuttaa diojen asetteluja: 

Jos Tehtävät-ikkuna ei ole näkyvissä, saat Asettelut-välilehden auki napsauttamalla hiiren oikeaa painiketta tyhjän dian päällä ja valitsemalla Dia > Dian asettelu, tai valitsemalla valikkoriviltä Muotoilu > Dian asettelu.

 

Asettelut-välilehdellä on useita valmiita asettelumalleja. Mieti etukäteen, minkälaisia objekteja aiot lisätä kuhunkin diaan, ja valitse tämän perusteella sopiva asettelumalli. Kun siirrät hiiren osoittimen asetteluvaihtoehdon päälle, näet ohjetekstin, joka kertoo, minkä tyyppiselle dialle kukin asettelu on tarkoitettu.

Lisää valitsemasi asettelu esitykseen seuraavasti:

  1. Valitse ruudun vasemmasta laidasta dia tai diat, joihin haluat lisätä asettelun.
  2. Valitse Asettelut-välilehdeltä haluamasi asettelumalli napsauttamalla hiiren vasenta painiketta.

Kun olet lisännyt asettelun diaan, voit lisätä erilaisia objekteja napsauttamalla tai kaksoisnapsauttamalla kullekin objektille tarkoitettuja laatikoita ruudulla näkyvien ohjetekstien mukaisesti: 

 


 

Valmiiden asettelumallien muokkaaminen 

Voit myös tarvittaessa siirtää, pienentää ja suurentaa asettelumallien objekteja.

Objektin siirtäminen

  1. Tartu kiinni objektista hiiren vasemmalla painikkeella.
  2. Raahaa objekti haluttuun kohtaan.
  3. Vapauta hiiren vasen painike.

Vaihtoehtoisesti voit myös siirtää objekteja nuolinäppäimillä. Toimi tällöin seuraavasti:

  1. Napsauta objekti aktiiviseksi napsauttamalla objektin reunaa.
  2. Liikuta objekti haluamaasi kohtaan nuolinäppäimillä. 

Objektin koon muuttaminen

 

  1. Napsauta objekti aktiiviseksi hiiren vasemmalla painikkeella. 
  2. Tartu yhteen objektin ympärillä olevista vihreistä neliöistä hiiren vasemmalla painikkeella. 
  3. Muotoile objekti halutun kokoiseksi ja vapauta hiiren vasen painike.

 

 


 

Uuden dian lisääminen valmiista asettelumallista 

Asettelut-välilehdeltä voit myös suoraan luoda uuden dian valitsemallasi asettelulla seuraavasti:

  1. Napsauta hiiren oikeaa painiketta haluamasi asettelun kohdalla.
  2. Valitse Lisää dia

Uusi dia lisätään tällöin esityksesi loppuun. 

Grafiikka

Kuvan lisääminen

 

Impress-sovelluksessa voi lisätä dioihin kuvia. Kuvia voi lisätä tekstin sekaan tai kuva voi muodostaa yksin kokonaisen dian. Tee näin:

  1. Lisää kuva auki olevaan diaan napsauttamalla valikosta Lisää > Kuva Tiedostosta.
  2. Etsi haluamasi kuva.
  3. Napsauta valitsemaasi kuvaa (ks. kuva alla). 
  4. Napsauta Avaa (ks. kuva alla).

 

  

 

Huom. Mikäli käytät valmista dian asettelumallia, jossa on valmiiksi tila kuvalle, tee näin: 

  1. Kaksoisnapsauta kuvalle varattua tilaa (ks. kuva alla). 
  2. Etsi haluamasi kuva. 
  3. Napsauta valitsemaasi kuvaa.
  4. Napsauta Avaa

 


Kuvan asettelu 

Kuvan paikkaa diassa voi vaihtaa. Kuvan voi siirtää mihin tahansa kohtaan, myös muiden objektien (esim. tekstin tai toisen kuvan) alle tai päälle.

Kuvan siirtäminen

Voit siirtää kuvaa diassa raahaamalla sitä hiiren avulla seuraavasti: 

  1. Tartu kiinni kuvasta hiiren vasemmalla painikkeella.
  2. Raahaa kuva haluttuun kohtaan (ks. kuva alla). 
  3. Vapauta hiiren vasen painike. 

  

Vaihtoehtoisesti voit myös siirtää kuvia nuolinäppäimillä. Toimi tällöin seuraavasti:

  1. Napsauta kuva aktiiviseksi hiiren vasemmalla painikkeella.
  2. Liikuta kuva haluamaasi kohtaan nuolinäppäimillä.

Kun haluat siirtää kuvan joko objektien (esim. tekstin tai toisen kuvan) eteen tai taakse, toimi seuraavasti: 

  1. Napsauta kuvaa hiiren oikealla painikkeella.
  2. Napsauta Järjestä > Objektin eteen/Objektin taakse. Mikäli valitset Objektin eteen, kuva siirtyy muiden objektien päälle kuvaa siirrettäessä. Vastaavasti mikäli valitset Objektin taakse, kuva siirtyy muiden objektien taakse.

 


Kuvan muotoileminen

Kuvaa voi muotoilla monin eri tavoin. Esimerkiksi kuvan kokoa voi muuttaa, kuvaa voi leikata tai kuvan voi kääntää.

Kuvan koon muuttaminen

  1. Napsauta kuva aktiiviseksi hiiren vasemmalla painikkeella.
  2. Tartu yhteen kuvan ympärillä olevista vihreistä neliöistä hiiren vasemmalla painikkeella. 
  3. Muotoile kuva halutun kokoiseksi ja vapauta hiiren vasen painike, kun kuva on sopivan kokoinen (ks. kuva alla). 

 

Kuvan leikkaaminen 

  1. Napsauta kuvaa hiiren oikealla painikkeella.
  2. Napsauta Rajaa kuvaa.
  3. Anna halutut arvot kenttiin Vasen/Oikea/Yläreuna/Alareuna. Arvoja muuttamalla voit siirtää leikkauskohdan reunoja. Antamalla kenttiin positiivisia arvoja reunat pienenevät ja kuva leikkautuu (ks. kuva alla). 
  4. Napsauta OK (ks. kuva alla). 

 

Kuvan kääntäminen

Voit kääntää kuvaa sekä pysty- että vaakatasossa.

  1. Napsauta kuvaa hiiren oikealla painikkeella.
  2. Napsauta Käännä Pystytasossa/Vaakatasossa

 

Huom. Lisää kuvien muotoilumahdollisuuksia saat esille napsauttamalla kuvaa hiiren oikealla painikkeella.

 

Videon ja äänen lisääminen 

Voit lisätä Impress-esityksesi tehosteeksi video- ja äänitiedostoja yhteen tai useampaan diaan seuraavasti: 

  1. Napsauta diapohjaa, johon haluat lisätä video- tai äänitiedoston.
  2. Napsauta Lisää > Video tai ääni.
  3. Etsi haluamasi tiedosto valintaikkunasta.
  4. Napsauta valitsemaasi tiedostoa ja napsauta Avaa. Tiedostoa esittävä kuvake ilmestyy diaan ja mediasoittimen työkalurivi avautuu automaattisesti vasempaan alareunaan (ks. kuva alla). 
  5. Määritä toistoasetukset. Esityksen aikana video- tai äänitiedosto alkaa soida automaattisesti dian avautuessa ja päättyy tiedoston loppuessa tai seuraavaan diaan siirryttäessä. Halutessasi voit asettaa video- tai äänitiedoston jatkuvalle toistolle napsauttamalla työkalurivin kiertonuolipainiketta (viides painike vasemmalta, ks. kuva alla). 

 

Huom. Valintaikkunan luettelossa näkyvät tiedostotyypit eivät toimi kaikissa käyttöjärjestelmissä.

  

 

Vaihtoehtoisesti voit lisätä video- tai äänitiedoston suoraan galleriasta: 

  1. Avaa galleria joko napsauttamalla Työkalut > Galleria tai alareunan työkalurivin Galleria-kuvakkeesta (ks. kuva alla). Huom. Jos galleria on valmiiksi auki, edellä kuvattu toiminto sulkee sen.
  2. Valitse teema, jossa tiedosto sijaitsee, esimerkiksi Äänet (ks. kuva alla).
  3. Tartu hiirellä tiedostoon ja raahaa se dialle. Tiedostoa esittävä kuvake ilmestyy diaan ja mediasoittimen työkalurivi avautuu automaattisesti vasempaan alareunaan. 
  4. Määritä toistoasetukset kuten yllä kohdassa 5.

  Huom. Jos haluamasi tiedosto ei ole vielä lisättynä galleriaan, tee näin:

  1. Napsauta Uusi teema > Etsi tiedostot.
  2. Napsauta haluamaasi tiedostoa ja napsauta Avaa. Tiedosto ilmestyy automaattisesti listaan nimellä Uusi teema. 

 


Video- ja äänitiedoston esikatselu ja -kuuntelu Mediasoittimella 

 

Voit halutessasi tarkastella videota tai ääntä Mediasoittimella ennen sen liittämistä esitykseen. 

  1. Napsauta Työkalut > Mediasoitin.
  2. Napsauta Avaa-kuvaketta Mediasoittimen työkalurivin vasemmassa reunassa (ks. kuva alla).
  3. Napsauta haluamaasi tiedostoa ja napsauta Avaa. Video tai ääni alkaa soida automaattisesti. Työkalurivissä voit hallita äänenvoimakkuutta ja keskeyttää tai katkaista toiston.

 


Kansionhallinta 

Kun teet esitystä, varmista, että lisäämäsi video- tai äänitiedosto on tallennettu samaan kansioon esityksen kanssa. Tämä on tarpeen, koska Impress-esitykseen ei voi upottaa objektia niin, että se tallentuisi itse esitykseen. Jotta linkitetty video- tai äänitiedosto säilyy muuttumattomana tietokoneesta toiseen siirryttäessä, tee näin: 

  1. Tallenna video- tai äänitiedosto samaan kansioon esityksen kanssa.
  2. Liitä video- tai äänitiedosto esitykseen.
  3. Kun siirrät esityksen toiseen tietokoneeseen, liitä mukaan myös video- tai äänitiedosto ja tallenna molemmat tiedostot samaan kansioon kohdetietokoneessa.

Calc

Calc on LibreOfficen taulukkolaskentaohjelma. Se tarjoaa uusille käyttäjille helpon aloitusympäristön ja kokeneemmille tiedonkäsittelijöille heidän kaipaamansa edistyneet toiminnot. Calc korvaa erinomaisesti Microsoftin Excelin. Pidä hauskaa ja yritähän täyttää kaikki 17 179 869 184 solua, joita voit käyttää yhdessä tiedostossa! 

Calcin käyttöliittymä:

 

Ominaisuudet

Calcissa on erinomainen työskentely-ympäristö ja edistyneet toiminnot. Tässä joitakin esimerkkejä Calcin ominaisuuksista: 

Nopea esittely

 

Taulukot

 

Taulukkolaskennan peruskäsitteet ovat solu, rivi ja sarake. Yksi taulukkolaskentasivun ruutu on solu. Rivit ovat vaakasuunnassa ja niihin viitataan kokonaisluvuilla 1, 2, 3 jne. Sarakkeet ovat pystysuunnassa ja niihin viitataan kirjaimilla A, B, C jne. Seuraava ohje kattaa taulukon yleisimmät muokkaamistoiminnot. Ohjeeseen sisältyy myös peruslaskutoimitukset.


 

Uuden taulukon luominen

1. Napsauta hiiren vasemmalla painikkeella Tiedosto-valikkoa.

2.  Valitse Uusi ja Laskentatataulukko. Ohjelma luo uuden taulukon:



 

Rivin lisääminen

Rivejä voi lisätä kolmella tavalla valitun rivin yläpuolelle ja tässä esitellään kaikki kolme tapaa.

Tapa 1:

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä solua, jonka yläpuolelle haluat lisätä rivin. Valitsevalikosta kohta Lisää:

 

 

2. Valitse valintaikkunasta Koko rivi ja napsauta hiiren vasemmalla painikkeella OK. Ohjelma lisää halutun rivin solun yläpuolelle:

 

 

Tapa 2:

 

1.      Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä riviä, jonka yläpuolelle haluat lisätä uuden rivin.

2. Valitse Lisää rivit. Ohjelma lisää rivin valitun rivin yläpuolelle:

 

 

Tapa 3:

1.  Napsauta  hiiren vasemmalla painikkeella valikkoa Lisää.

2.  Napsauta hiiren vasemmalla painikkeella Rivejä. Ohjelma lisää rivin valitun rivin yläpuolelle:

 


 

Rivin poistaminen

Rivejä voi poistaa kahdella eri tavalla, joista tässä esitellään molemmat tavat.

Tapa 1: 

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä taulukon solua, jonka vaakatasosta haluat poistaa rivin. Valitse Poista:

 

 

2. Valitse Poista rivit kokonaan ja napsauta hiiren vasemmalla painikkeella OK. Ohjelma poistaa rivin vaakatasosta:

 

Tapa 2:

1.      Napsauta hiiren oikealla painikkeella riviä sen rivin kohdalta, jonka haluat poistaa.

2.      Valitse Poista rivit. Ohjelma poistaa valitun rivin:

 


 

Sarakkeen lisääminen

Sarakkeita voi lisätä kolmella tavalla sarakkeen vasemmalle puolelle ja tässä esitellään kaikki kolme tapaa.

Tapa 1:

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä solua, jonka vasemmalle puolelle haluat lisätä sarakkeen. Valitse valikosta kohta Lisää:


 

2. Valitse Koko sarake valintaikkunasta ja napsauta hiiren vasemmalla painikkeella OK. Ohjelma lisää halutun sarakkeen solun vasemmalla puolelle:


 

Tapa 2:

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä saraketta, jonka vasemmalle puolelle haluat lisätä sarakkeen.

2. Valitse Lisää sarakkeet. Ohjelma lisää sarakkeen valitun sarakkeen vasemmalle puolelle:

 

 Tapa 3:

1. Napsauta hiiren vasemmalla painikkeella valikkoa Lisää.

2. Valitse Sarakkeita. Ohjelma lisää sarakkeen vasemmalle puolelle:

 
 


Sarakkeen poistaminen

Sarakkeita voi poistaa kahdella eri tavalla, joista tässä esitellään molemmat tavat.

Tapa 1:

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella sitä solua, jonka pystysuunnasta haluat sarakkeen poistaa. Valitse Poista: 

 

2. Valitse Poista sarakkeet kokonaan ja napsauta hiiren vasemmalla painikkeella OK. Ohjelma poistaa kyseisen pystysuunnassa olevan sarakkeen:

 

Tapa 2:  

1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella saraketta, jonka haluat poistaa. 

2. Valitse Poista sarakkeet. Ohjelma poistaa sarakkeen: 

 


 


Kaavat

Calc-ohjelmassa pystyy laskemaan kaikkia peruslaskutoimituksia erilaisilla soluun syötettävillä laskukaavoilla.

Laskukaavat

 

Ohjelmassa on laskukaavat yksittäisille soluille yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskulle. Soluun syötettävät kaavat ovat seuraavanlaisia: 


Kaavan syöttäminen

 

Syötä haluamasi laskukaava soluun seuraavasti: 

    1. Napsauta haluamasi solu (esimerkissä B6) aktiiviseksi hiiren vasemmalla painikkeella.
    2. Kirjoita haluamasi kaava syöttöriville (esimerkissä kertolaskukaava =B2*B3*B4*B5).
    3. Paina Enter-näppäintä. Kaava laskee halutun laskusuorituksen (esimerkissä kertolasku) ja ilmoittaa tuloksen valitussa solussa B6. 

 

 

Sarakkeiden laskukaavat

 

Peräkkäisiä, samalla sarakkeella olevia soluja voi yhteen- ja kertolaskuissa laskea syöttämällä syöttöriville seuraavanlaisia kaavoja: 

 

Ensimmäinen halutti solu ilmoittaa kaavalle, mistä sarakkeen solusta laskeminen aloitetaan ja toinen haluttu solu sen, mikä sarakkeen soluista on viimeinen laskusuoritukseen mukaan otettava solu. Alla olevassa esimerkissä syöttörivin komento =SUM(B2:B5) on laskenut summan solusta B2 soluun B5 eli B2+B3+B4+B5. 

 

Automaattinen yhteenlasku 

Käytä automaattista yhteenlaskutoimintaa seuraavasti:

  1. Paina hiiren vasen painike pohjaan ensimmäisen halutun solun kohdalla.
  2. Valitse loput solut vetämällä sininen valinta-alue niiden päälle.
  3. Vapauta hiiren painike alueen valinnan jälkeen.
  4. Paina syöttörivin alussa olevaa summa-kuvaketta (merkitty kuvassa punaisella). Ohjelma laskee summan automaattisesti valittu aluetta seuraavaan soluun.  

summakuvake.jpg

 


Kaavan korjaaminen

Korjaa väärin syötetty kaava seuraavasti: 

    1. Aktivoi virheellisen kaavasolun syöttörivi napsauttamalla solua hiiren vasemmalla painikkeella.
    2. Napsauta syöttöriviä hiiren vasemmalla painikkeella. Ohjelma näyttää kaavassa lasketut solut eri väreillä (ks. alla oleva esimerkki). 

 

 

Virheellisen kaavan voi tästä eteenpäin korjata kahdella eri tavalla:

 

Tapa 1 

  1. Syötä syöttöriville uudet tiedot tai korjaa väärin syötetyt tiedot.
  2. Korjauksen jälkeen paina Enter-näppäintä. Ohjelma laskee uuden kaavan tuloksen.

 

 

Tapa 2 

    1. Vie hiiri väärän solun päälle. Hiiren kursori muuttuu kädeksi.
    2. Paina hiiren vasemman puoleinen painike pohjaan solun päällä.
    3. Vedä solun värikäs reunus halutun solun päälle.
    4. Kun värikäs reunus on siirtynyt halutun solun päälle, vapauta hiiren vasemmanpuoleinen painike. Alla olevassa esimerkissä on vaihdetta B3-solun valinta C4-soluun. 

 

  1. Siirtojen jälkeen paina syöttörivillä Enter-näppäintä. Ohjelma laskee uuden kaavan tuloksen. 


Draw

Draw on LibreOfficen piirto-, julkaisu- ja suunnittelutyökalu. Yksinkertaisuutensa ansiosta se on erinomainen ohjelma piirrosten luomiseen. Draw ei kilpaile esimerkiksi GIMPin tai Photoshopin kanssa, koska se on suunniteltu toimistokäyttöön eikä monimutkaiseen kuvanmuokkaukseen. Draw on kuitenkin helppokäyttöisempi kuin runsastoimintoiset kuvankäsittelyohjelmat ja sillä voit luoda yksinkertaisia piirroksia, kuten leikekuvia (clip art), ja viedä piirroksesi useisiin eri formaatteihin. Draw on myös hyvä julkaisutyökalu, koska voit lisätä töihisi muilla LibreOfficen ohjelmilla sekä useilla suosituilla sovelluksilla tuotettuja osia. Kun käytät Drawin yksinkertaista, intuitiivista käyttöliittymää, voit helposti luoda julisteita, diagrammeja, leikekuvia ja paljon muuta sekä digitaaliseen että painettuun mediaan. Lisäksi Draw on myös suunnittelutyökalu. Piirros-työkalurivin avulla voit havainnollistaa ajatuksiasi esimerkiksi suorakulmatyökalulla ja liittää ideasi sujuvasti yhteen yhdysviivoilla. 

Drawin käyttöliittymä:

Ominaisuudet 

Draw tarjoaa erinomaisia toimintoja kaikkiin kolmeen käyttötarkoitukseensa.

Nopea esittely

 

Tekstit

Tämä ohje sisältää perusteet tekstin luomisesta ja muokkaamisesta Draw- ja Impress-ohjelmissa. Tekstiä voi luoda ja muokata näissä ohjelmissa usealla eri tavalla, joista tässä ohjeessa esitellään:

Kun tekstiä muotoillaan Teksti-työkalupalkin avulla, muotoilut vaikuttavat ainoastaan työstettyyn kohtaan. Grafiikkatyylit-ikkunan avulla voi vaikuttaa jonkin tekstitason muotoiluihin koko asiakirjan laajuisesti, joten sillä voi esimerkiksi muuttaa kerralla kaikkien väliotsikoiden tyylin. Grafiikkatyylit-ikkunassa voi myös muokata muotoilujen asetuksia. Fonttipajan ja Fonttipajan gallerian toiminnot sopivat graafisten tekstielementtien kuten logojen luomiseen.

Tekstiä voi kirjoittaa asiakirjapohjalle tai jonkin toisen objektin päälle. Kirjoitusvaiheessa ohjelma muotoilee tekstin oletusasetusten mukaisesti.

Muokataksesi asetuksia etukäteen, toimi näin:

  1. Valitse ylävalikosta Muotoilu > Fontti... tai muu haluamasi muotoiluvalikko.
  2. Valitse valikosta haluamasi muotoilut ja napsauta OK.

Muotoiluja voi muokata myös kirjoitusvaiheen jälkeen Teksti-työkalupalkin, Grafiikkatyylien tai Fonttipajan avulla. Kirjoitusvaiheen jälkeinen muotoilu on usein parempi vaihtoehto visuaalisen ilmeen tarkkaan työstämiseen, joten tässä ohjeessa keskitytään pääasiallisesti siihen.

 

 


 

Uuden tekstin kirjoittaminen

  1. Napsauta alavalikon Teksti-kuvaketta kerran:  

    tekstipainike alavalikossa_3.png
  2. Vie hiiren osoitin asiakirjassa kohtaan, josta haluat aloittaa kirjoittamisen ja kaksoisnapsauta. Näytölle ilmestyy uusi tekstiruutu.
  3. Kirjoita haluamasi teksti.
  4. Palataksesi aiemmin luomaasi tekstiruutuun vie osoitin sen sisälle ja kaksoisnapsauta.

 


Fontin ja tekstin muotoilu Teksti-työkalupalkin avulla



Teksti-työkalupalkin avulla tehdyt muotoilut vaikuttavat ainoastaan työstettyyn kohtaan.

  1. Mikäli Teksti-työkalupalkki ei ole näkyvissä, napsauta ruudun alareunassa näkyvästä valikostaTeksti-kuvaketta: 
    tekstitpainike.gif
  2. Valitse teksti, jota haluat muotoilla.
  3. Napsauta haluamasi muotoilutoiminnon kuvaketta (ks. kuva alla).

Teksti-työkalupalkin toiminnot tekstipalkki_2.png

A. Fonttityyli 
B. Fontin koko 
C. Lihavointi, kursivointi, alleviivaus ja varjostus 
D. Tekstin tasaus: vasen, keskitetty, oikea, molemmat reunat tasattu 
E. Rivivälin suurentaminen ja tihentäminen 
F. Riviväli 1, riviväli 1,5 ja riviväli 2 
G. Luettelomerkit 
H. Fonttikoon kasvattaminen ja pienentäminen 
I. Fonttiasetukset: avaa ikkuna fonttiasetusten muokkaamista varten 
J. Kappaleen asetukset: avaa ikkuna kappaleen asetusten muokkaamista varten  
K. Fontin väri

 


Fontin ja tekstin muotoilu Grafiikkatyylit-ikkunan avulla

Grafiikkatyylit-ikkunaa voi käyttää jonkin tekstitason muotoiluun koko asiakirjan laajuisesti, vaikkapa kaikkien väliotsikoiden tyylin vaihtamiseen. Grafiikkatyylit-ikkunassa voi myös muokata muotoilujen asetuksia.

Tässä esimerkissä muotoillaan Otsikko2-tason tekstille varjostus.

 varjo.png

  1. Saadaksesi Grafiikkatyylit-ikkunan näkyviin paina F11-näppäintä tai valitse Muotoile > Tyylit ja muotoilu
    Näytölle avautuu Tyylit ja muotoilut -valikko: 
    tyylitjamuotoilu.png
  2. Valitse Tyylit ja muotoilut -valikosta se tekstitaso, johon haluat vaikuttaa. Vaikuttaaksesi Otsikko2-tason tekstielementteihin vie osoitin Otsikko2-sanan päälle ja napsauta hiirellä ensin vasemman- ja sitten oikeanpuoleista painiketta.
  3. Valitse avautuvasta valikosta Muuta...  

    muuta.gif  

    Näytölle aukeaa Grafiikkatyylit-ikkuna.
  4. Valitse Varjostus-välilehti: varjostus_1.png
  5. Napsauta Varjostus-välilehdeltä Käytä varjoa -valintaruutua.
  6. Määritä varjon sijainti suhteessa tekstiin napsauttamalla jotakin Sijainti-laatikon valintanapeista.
  7. Määritä varjon etäisyys tekstistä, väri sekä läpinäkyvyys.
  8. Tehtyäsi valinnat napsauta OK-painiketta.  

 

HUOM. Voit käyttää useimpia Grafiikkatyylit-ikkunan välilehtiä myös yksittäisten tekstielementtien muotoiluun:

  1. Maalaa hiirellä aktiiviseksi teksti, jota haluat muokata.
  2. Napsauta hiiren oikeanpuoleista painiketta tai valitse ylävalikosta Muotoilu. Näytölle avautuu valikko, josta voit valita haluamasi Grafiikkatyylit-ikkunan välilehden: 
    Screen_shot_2010_10_13_at_12.10.03_PM.png

Uusien tekstimuotoilujen kokeileminen on Draw'ssa ja Impressissä helppoa, sillä useimmat grafiikkatyylit-ikkunan välilehdistä toimivat samojen periaatteiden mukaisesti kuin Varjostus-välilehti. Teksti-välilehti poikkeaa periaatteiltaan muista, sillä se muokkaa tekstin lisäksi sen taustalla olevaa objektia. Tämän vuoksi Teksti-välilehti esitellään lyhyesti seuraavassa.

 


Tekstin asemoiminen Grafiikkatyylit-ikkunan avulla

Teksti-välilehden avulla tekstin voi asemoida tekstiruudun sisällä sekä suhteessa muuhun teksti- tai kuvaelementtiin. Mikäli tekstiä kirjoitetaan toisen objektin päälle, se asettuu oletusasetuksena objektin keskelle ja voi laajeta objektin rajojen ulkopuolelle. Näitä asemointimuotoiluja voi muuttaa Teksti-välilehden avulla seuraavasti:

  1. Avaa Teksti-välilehti joko yksittäisen tekstin tai jonkin tekstitason muokkaamista varten.
  2. Valitse haluamasi asettelut välilehdeltä (ks. kuva alla).
  3. Napsauta lopuksi OK.

 

Teksti-välilehden toiminnot   grafiikkatyylitasemointi_2.png

A. Teksti-valintapainikkeet asemoivat tekstin suhteessa tekstiruutuun tai johonkin toiseen objektiin tai mukauttavat tekstiruudun tai objektin tekstiin. 

    Sovita leveys tekstiin: muuta tekstiruutu tai objekti tekstin levyiseksi. 
    Sovita korkeus tekstiin: muuta tekstiruutu tai objekti tekstin korkuiseksi. 
    Sovita kehykseen: muuta teksti objektin kokoiseksi. 
    Sovita ääriviivaan: muuta tekstin tavutusta niin, että teksti mukautuu objektin ääriviivoihin. 
    Rivitä teksti kuviossa: muuta tekstin rivitystä niin, että se myötäilee kuviota. 
    Muuta kuvion koko tekstille sopivaksi: muuta kuvion muotoa niin, että se myötäilee tekstiä. 

B. Väli reunoihin: määritä tekstin etäisyys tekstiruudun reunoista tai objektista.


C. Tekstin ankkuri: asemoi teksti suhteessa valittuun objektin kohtaan.   
    Täysi leveys
: asemoi tekstin siten, että se kattaa objektin koko leveyden.

Teksti-välilehden toiminnoista on käytettävissä yleensä vain osa riippuen mm. työstettävän asiakirjan ominaisuuksista.

Mikäli Teksti-välilehdellä tehdyt muotoilut eivät tule automaattisesti näkyviin asiakirjassa, työstetyn tekstiruudun reunojen liikuttaminen saattaa aktivoida muotoilut. 

 


Fonttipaja ja fonttipajan galleria

Fonttipajan ja Fonttipajan gallerian toiminnoilla voi luoda graafisia tekstielementtejä esimerkiksi logoja varten.

Valmiiden galleriamuotoilujen käyttö

  1. Avaa Fonttipajan galleria napsauttamalla ohjelman alavalikosta 
    Fonttipajan galleria -kuvaketta: 
    galleriapainike_1.png
    Näytölle avautuu valikoima Fonttipaja-tyylejä.
  2. Napsauta ensin haluamaasi tyyliä ja sitten OK. Asiakirjaan ilmestyy valitsemasi tyylin mukainen teksti ”Fontwork”.
  3. Kirjoita näppäimistöllä haluamasi teksti. Kirjoittamasi teksti näkyy valkopohjaisessa kentässä, jossa on oletuksena teksti ”Fontwork”. Poista Fontwork-sana kentästä: flossprojekti screencap fontwork_2.png
  4. Paina Esc tai vie hiiren osoitin elementin ulkopuolelle ja napsauta. Fontwork-sanan tilalle ilmestyy kirjoittamasi teksti.
  5. Muokkaa elementin kokoa liikuttamalla elementtiä ympäröiviä sinisiä neliöitä.
  6. Raahaa elementti haluamaasi kohtaan.  

 

Fonttipajan elementtien muotoilu

Fonttipajan gallerian valmiita elementtejä on mahdollista jatkokäsitellä itse seuraavasti: 

  1. Luo uusi tekstielementti valitsemalla muokattavaksi sopiva pohja Fonttipajan galleriasta ja kirjoita elementin tekstikenttään haluamasi teksti. Näytölle avautuu Fonttipaja-ikkuna.
  2. Tee haluamasi muotoilut käyttäen Fonttipaja-palkin toimintoja (ks. kuva alla). 

    flossprojektifontworkkakkonen.png

  

 

Fonttipaja-palkin toiminnot

 fonttipaja_2.png

A. Fonttipajan galleria: vaihda toiseen galleriasta löytyvään tyyliin. 
B. Muodot: vaihda tekstielementin muotoa alasvetovalikosta. 
C. Sama kirjainten korkeus: tee pienistä ja suurista kirjaimista yhtä korkeita. 
D. Tasaus: tasaa teksti vasemman reunan mukaan, keskitetysti, oikean reunan mukaan, molempien reunojen mukaan tai venyttäen. 
E. Merkkien välit: tihennä tai harvenna merkkiväliä.

Tekstielementin muotoiluun voi samanaikaisesti käyttää yläpalkin tekstin kokoa, väriä ja reunaviivoja muokkaavia toimintoja: 

flossprojektifontworknelonen.png


HUOM. Draw-ohjelmassa tekstiä voi muotoilla kuten muitakin kuvioita, esimerkiksi 3D-asetukset-työkalulla.

 

Mikäli Fonttipajan gallerian valmiita tyylejä ei haluta käyttää, niiden sijasta voi muokata tavallista tekstiruutua Fonttipaja-työkalulla seuraavasti:

  1. Vie kursori sen tekstiruudun reunan päälle, jossa olevaa tekstiä haluat muokata.
  2. Kaksoisnapsauta hiiren oikealla painikkeella ja valitse avautuvasta alasvetovalikosta Fonttipaja. Avautuva ikkuna sisältää laajan valikoiman muotoilutoimintoja: 
    fonttipaja_viim_kaks.png

Voit käyttää Fonttipajaa mm. tekstin kaarevuuden, asemoinnin sekä tekstin pysty- ja vinovarjostuksen luomiseen.

Piirros-työkalurivi

Draw-ohjelman Piirros-työkalurivin avulla voi lisätä, muokata ja järjestellä erilaisia geometrisiä ja vapaasti piirrettyjä kuvioita. Vektorigrafiikkaa voi skaalata vapaasti laadun kärsimättä. Nämä ohjeet keskittyvät 2D-grafiikkaan ja esittelevät työkalurivin eri toiminnot.

Piirros-työkalurivi (ks. kuva alla) on Draw-ohjelman tärkein työkalurivi ja se löytyy yleensä ikkunan alareunasta. Jos et näe Piirros-työkaluriviä, saat sen esiin valikosta Näytä > Työkalurivit > Piirros.

 

  ty__kalurivi.jpg

 

HUOM. Työstettäessä jotakin objektia ikkunan vasemmassa alareunassa oleva tilarivi kertoo, mikä työkalu on milloinkin valittuna. Valittua työkalua voi käyttää useissa peräkkäisissä tehtävissä, kun sitä kaksoisnapsauttaa. 


ikoni_valitse.jpg Valitse

Valitse-työkalun avulla voit valita eri piirrosobjekteja ja siirtää niitä eri kohtiin. 

Tee näin: 

  1. Napsauta Valitse-kuvaketta ja tämän jälkeen hiiren vasenta painiketta valitsemasi objektin kohdalla. Valitaksesi useita objekteja maalaa ne hiirellä. Vaihtoehtoisesti voit pitää Vaihto-näppäimen pohjassa ja napsauttaa objekteja hiirellä.
  2. Paina hiiren vasen painike pohjaan ja raahaa objektit haluttuun kohtaan.  

Voit lisätä aiempaan valintaan uusia objekteja painamalla objektia valittaessa Vaihto-näppäintä. Toisen objektin takana oleva objekti valitaan napsauttamalla takana olevan objektin kohdalla hiiren vasenta painiketta. Objekti näkyy valittuna, kun sen kulmissa on siniset valintaneliöt. Pidä hiiren vasen painike pohjassa ja raahaa objekti haluttuun kohtaan. Siirtääksesi useita päällekkäin olevia objekteja pidä Vaihto-näppäin pohjassa ja valitse haluamasi objektit. Pidä hiiren vasen painike pohjassa ja raahaa objektit haluttuun kohtaan.

Valinnan saa purettua napsauttamalla kuvion ulkopuolista aluetta tai painamalla Esc-näppäintä.

Tekstiä saa lisättyä objektin sisälle kaksoisnapsauttamalla sitä ja sitten kirjoittamalla.


ikoni_viiva.jpg Viiva

Viiva-työkalun avulla voit piirtää erilaisia viivoja asiakirjaan.

Tee näin: 

  1. Paina hiiren vasen painike pohjaan viivan alussa ja vedä hiiren osoitin siihen kohtaan, jossa    haluat viivan päättyvän.
  2. Vapauta hiiri.

Viivan pituus kasvaa symmetrisesti samassa suhteessa aloituspisteestä sivuille, kun painetaan Alt-näppäin pohjaan samalla kun asiakirjaan vedetään viiva.

Viiva on valittuna, kun sen päissä näkyvät siniset valintaneliöt. Tällöin voit muokata viivan suuntaa ja kokoa tai siirtää objektin toiseen kohtaan asiakirjassa.


viivan_muokkaus.jpg

Viivan muokkaaminen 

Tee näin: 

  1. Valitse viiva, jota haluat muokata, ja napsauta hiiren oikeanpuoleista painiketta.
  2. Valitse valikosta Viiva. Viiva-ikkuna avautuu (ks. kuva yllä).

Viiva-välilehdellä voit esimerkiksi muokata viivan tyyliä, väriä, leveyttä, läpinäkyvyyttä tai lisätä viivan päähän nuolen. Varjo-välilehdellä voit lisätä nuolelle taustavarjon. Lisäksi voit luoda omia viiva- ja nuolityylejä välilehdissä Viivatyylit ja Nuolen tyylit sekä nimetä ne itse.


ikoni_nuoliviiva.jpgViiva, lopussa nuoli

Tämä työkalu vastaa toiminnoiltaan Viiva-työkalua, mutta se lisää viivan päähän nuolen. Tätä työkalua käytettäessä tilarivillä lukee "viiva", kuten tavallista Viiva-työkalua käytettäessäkin.


ikoni_suorakulmio.jpgSuorakulmio

Suorakulmio-työkalun avulla voit piirtää erilaisia suorakulmioita asiakirjaan.

Tee näin: 

  1. Valitse Suorakulmio-työkalu ja napsauta hiirellä asiakirjassa siihen kohtaan, johon tulee suorakulmion kulmakohta.
  2. Muotoile hiirellä suorakulmion koko ja muoto. Vapauta hiiri, jolloin suorakulmio muodostuu ja sen sivuille ilmestyvät vihreät neliöt.  

Voit muokata suorakulmion korkeutta ja leveyttä valitsemalla kuvion ja venyttämällä sitä haluttuun suuntaan suorakulmion ääriviivojen vihreistä valintaneliöistä.

Voit lisätä suorakulmion sisälle tekstiä kaksoisnapsauttamalla hiirellä sen alueella ja kirjoittamalla tekstisisällön (ks. kuva alla). Tekstiä voi lisätä samalla tavoin myös muiden objektien sisälle.

 

  suorakulmio_teksti__.jpg  



ikoni_soikio.jpg Soikio

Soikio-työkalun avulla voit piirtää erilaisia soikioita asiakirjaan.

Tee näin: 

  1. Valitse Soikio-työkalu ja paina hiiren vasen painike pohjaan valitsemassasi soikion  kulmakohdassa.
  2. Muotoile hiirellä soikion koko ja muoto. Vapauta hiiri, jolloin soikio muodostuu ja sen sivuille ilmestyvät vihreät neliöt.

Muokataksesi soikiota valitse soikio, paina hiiren oikeanpuoleista painiketta ja valitse Alue. Alue-ikkuna aukeaa. Sen kautta voit muokata esimerkiksi soikion väriä tai lisätä siihen varjon tai liukuvärjäyksen. 

Ympyrä voidaan piirtää pitämällä Vaihto-näppäintä pohjassa samalla kun muotoillaan hiirellä ympyrän koko halutun suuruiseksi.


 ikoni_teksti.jpgTeksti

Teksti-työkalun avulla voit lisätä tekstiä asiakirjaan.

Tee näin: 

  1. Valitse Teksti-työkalu ja napsauta hiirellä sitä asiakirjan kohtaa, johon haluat lisätä tekstiä. Asiakirjaan ilmestyy tekstiruutu. 
  2. Kirjoita tekstisisältö.

Voit muokata tekstiä ikkunan yläreunassa olevilla tekstityökaluilla, jotka tulevat näkyviin tekstin ollessa valittuna. Vaihtoehtoisesti voit painaa tekstisisällön kohdalla hiiren oikeanpuoleista painiketta, jolloin avautuu muokkausvalikko (ks. kuva alla). 

  teksti_muokkausvalikko.jpg

 


Piirros-työkalurivillä on useita alavalikoita. Vasemmalta katsottuna ensimmäiset kolme ovat Käyrä, Yhdysviiva ja Viivat ja nuolet ja ne käsitellään seuraavassa:

ikoni_k__yr__.jpg Käyrä

valikko_kayra_aakkostettu.jpg

Käyriä on kahdeksan erilaista:  

  1. Käyrä, täytetty
  2. Monikulmio, täytetty
  3. Monikulmio (45°), täytetty
  4. Vapaamuotoinen viiva, täytetty
  5. Käyrä
  6. Monikulmio
  7. Monikulmio (45°)
  8. Vapaamuotoinen viiva 

Käyrä-työkalupalkista voit lisätä erilaisia viivoja ja kuvioita.

Tee näin:

  1.  Valitse käytettävä kuvio valikosta (ks. kuva yllä).
  2.  Paina hiiren vasen painike pohjaan objektin alkupisteen kohdassa ja muotoile objektin koko ja muoto. Kaikkien muiden kuvioiden paitsi vapaamuotoisten viivojen piirtäminen päättyy kaksoisnapsauttamalla hiiren vasenta painiketta.

Käyrä-valikon objektien käsittelyyn liittyviä ohjeita löydät Pisteet-kohdasta. 


ikoni_yhdysviiva.jpg Yhdysviiva

Yhdysviiva-työkalupalkista voit valita erilaisia yhdysviivoja, joita lisätä käsiteltävän dian objektien välille. Yhdysviiva on viiva, jonka avulla voidaan liittää objekteja toisiinsa ja viiva säilyy objektien välillä, vaikka niitä siirreltäisiin. Jos kopioidaan objekti, jossa on yhdysviiva, myös yhdysviiva kopioituu.

 valikko_yhdysviivat_aakkostettu.jpg

Yhdysviivoja on neljää eri tyyppiä:

  1. Vakio (90 asteen mutkat)
  2. Viiva (kaksi niveltä)
  3. Suora
  4. Käyrä

Tee näin:

  1. Valitse käytettävä kuvio valikosta (ks. kuva yllä).
  2. Paina hiiren vasen painike pohjaan sen objektin kohdalla, josta haluat yhdysviivan lähtevän. Vie hiiri sen objektin päälle, johon yhdysviivan tulee kohdistua ja vapauta hiiri. 

ikoni_nuoliviiva.jpg Viivat ja nuolet

Viivat ja nuolet -valikosta voidaan valita erilaisia viivoja ja nuolia.

 valikko_viivat_nuolet.jpg

 Tee näin:

  1. Valitse käytettävä kuvio valikosta (ks. kuva yllä).
  2.  Paina hiiren vasen painike pohjaan viivan alkupisteen kohdassa ja muotoile viivan pituus ja suunta. Vapauta hiiri, jolloin viiva muodostuu ja sen päihin ilmestyvät siniset neliöt.

Viivan tai nuolen muokkaaminen 

Tee näin: 

  1. Valitse viiva tai nuoli, jota haluat muokata, ja napsauta hiiren oikeanpuoleista painiketta.
  2. Valitse valikosta Viiva. Viiva-ikkuna avautuu.

Viiva-välilehdellä voit esimerkiksi muokata viivan tyyliä, väriä, leveyttä, läpinäkyvyyttä tai lisätä viivan päähän nuolen. Varjo-välilehdellä voit lisätä nuolelle taustavarjon. Lisäksi voit luoda omia viiva- ja nuolityylejä välilehdissä Viivatyylit ja Nuolen tyylit sekä nimetä ne itse.   


Kuviovalikot

Piirros-työkalurivi sisältää kuusi erilaista alavalikkoa, joista voit valita erilaisia piirtämiseen soveltuvia valmiita muotoja. Valikot on ryhmitelty kuvioiden muodon mukaan (ks. kuvat alla).

valikko_peruskuviot.jpg       valikko_symbolikuviot.jpg    valikko_nuolikuviot.jpg

A. Peruskuviot                        B. Symbolikuviot                  C. Nuolikuviot 

valikko_vuokaaviot.jpg             valikko_kuvatekstit.jpg                valikko_t__htikuviot.jpg

 D. Vuokaaviot                              E. Kuvatekstit                F. Tähtikuviot

Tee näin: 

  1.  Napsauta haluamasi valikko auki ja valitse käytettävä kuvio. 
  2. Paina hiiren vasen painike pohjaan valitsemassasi kuvion kulmakohdassa. Muotoile hiirellä objektin koko ja muoto. Vapauta hiiren vasen painike, jolloin kuvio muodostuu ja sen sivuille ilmestyvät siniset neliöt.

Symbolien merkitys selviää osoittamalla haluttua symbolia, jolloin sen nimi tulee esiin työkaluvihjeenä.

HUOM. Joissain kuvioissa on kahvat, joista vetämällä kuvion ominaisuudet muuttuvat. Kahvat näkyvät keltaisina ympyröinä ja hiiren osoitin muuttuu käsisymboliksi näiden erikoiskahvojen päällä.

Seitsemäs kuvioalavalikko on 3D-kappaleet, jonka saa näkyviin valitsemalla Piirros-työkalurivin oikeanpuolimmaisimman alavalikon ja valikosta Näkyvät painikkeet > 3D-kappaleet


ikoni_pisteet.jpg Pisteet

Pisteet-työkalun avulla voit muuttaa Käyrä-valikon objektin muotoa. Työkalun saa joko päälle tai pois päältä napsauttamalla Piirros-työkalupalkin Pisteet-kuvaketta tai valitsemalla Muokkaa > Pisteet.

Muokkaa pisteitä -palkin työkalujen avulla voit muokata objekteja halutulla tavalla.

muokkaa_pisteita_aakkostettu.jpg

Muokkaa pisteitä -palkin kuvakkeet:

  1. Pisteet-kuvake 
  2. Siirrä pisteitä 
  3. Lisää pisteitä 
  4. Poista pisteitä
  5. Katkaise käyrä
  6. Muunna käyräksi
  7. Kulmapiste
  8. Sulava siirtymä
  9. Symmetrinen siirtymä
  10. Sulje Beziér 
  11. Poista suoralle jäävät pisteet 

Tee näin: 

  1. Valitse Käyrä-valikosta haluamasi objekti ja lisää se asiakirjaan. Kun luotu objekti on valittuna, napsauta Pisteet-kuvaketta, jolloin Muokkaa pisteitä -palkki aukeaa (ks. kuva yllä). Jos Pisteet-työkalu on aktivoitu jo valmiiksi ennen objektin luomista, Muokkaa pisteitä -palkki aukeaa automaattisesti.
  2. Hiiren osoitin näyttää pienen tyhjän neliön, kun se on pisteen päällä. Siirrä tämä objektin piste haluttuun paikkaan.

 

 Pyöreiden kulmien luominen

Kun lisäät asiakirjaan suorakulmion ja napsautat Piirros-työkalupalkin Pisteet-kuvaketta, objektin vasempaan yläkulmaan tulee näkyviin pieni kehys. Kehys osoittaa kulmien pyöristyksen määrän (ks. kuva alla). Kehyksen ollessa vasemmassa reunassa pyöristystä ei ole. Kun viet hiiren osoittimen  kehysruudun päälle, se muuttuu käsisymboliksi. Nyt voit viedä kehyksen yläreunassa vasemmalta objektin keskelle, jolloin objektin kulmat ovat mahdollisimman pyöreät. Voit siis pyöristää kulmia siirtämällä kehystä näiden kahden ääriaseman välillä ja ääriviiva kuvaa saatavaa tulosta.

esim_skulmio_pyoristetty.jpg
 

 


ikoni_liimapisteet.jpg Liimapisteet

Liimapiste on piste, johon voi liittää yhdysviivan. Oletusarvona on, että ohjelma sijoittaa liimapisteen objektia ympäröivän suorakulmion kunkin sivun keskelle.


ikoni_fonttipajangalleria.jpg Fonttipajan galleria

Fonttipajan gallerian avulla voit lisätä asiakirjaan erilaisia tekstitehosteita, kuten taivutuksia, kolmiulotteisuutta, väri- tai varjostustehosteita. Ohjeet löydät täältä


ikoni_tiedostosta.jpg Tiedostosta

Asiakirjaan voidaan lisätä kuva napsauttamalla Piirros-työkalurivin Tiedostosta-kuvaketta tai valitsemalla valikosta Lisää > Kuva > Tiedostosta.

Tee näin: 

  1. Valitse Tiedostosta-työkalu. Näytölle avautuu Lisää kuva -selausikkuna, jonka kautta voit hakea omalla koneellasi tai ulkoisella kiintolevyllä olevan kuvatiedoston.
  2. Valitse kuva ja napsauta Avaa. Kuva aukeaa asiakirjaan. 

Jos valittu kuvatiedosto halutaan lisätä linkkinä, valitaan Lisää kuva -selausikkunasta Linkitä-valintaruutu.

Kun Lisää kuva- selausikkunan Esikatselu-valintaruutu on valittuna, esikatseluikkunassa näkyy kuva aseteltuna asiakirjaan.


ikoni_fonttipajangalleria.jpg Galleria

Galleria on erillinen Draw-ohjelman työkalu, jossa voidaan valita asiakirjaan lisättäviä kuvia tai äänileikkeitä. Ohjeet löydät Galleria-kohdasta.


ikoni_pursota.jpg Pursotus käytössä /poissa käytöstä

Pursotustyökalun avulla voit tehdä asiakirjaan lisätyistä 2D-kuvioista 3D-kuvioita.

Tee näin: 

  1.  Valitse ensin kuvio, jonka haluat muuttaa 3D-kuvioksi napsauttamalla sitä hiirellä.
  2. Valitse sen jälkeen Pursotus käytössä/poissa käytöstä. Kuvio muuttuu kolmiulotteiseksi ja näytölle avautuu 3D-asetukset -palkki. Tästä palkista säädetään valittujen 3D-objektien ominaisuuksia.  

Työkalurivin oikeassa reunassa on viimeiset kolme alavalikkoa, jotka ovat Tehosteet, Tasaus ja Järjestä:

ikoni_tehosteet.jpg Tehosteet

Tehosteet-valikon työkalujen avulla voit muokata valittujen objektien muotoa, suuntausta tai täyttöä.

valikko_tehosteet_aakkostettu.jpg

Tehoste-työkalut: 

  1. Kierrä 
  2.  Käännä 
  3. Tee 3D-pyörähdyskappale
  4. Venytä ympyräksi (perspektiiviin)
  5. Taivuta rullalle (vinoon)
  6. Vääristä
  7. Läpinäkyvyys
  8. Liukuvärjäys

ikoni_tasaus.jpg Tasaus

Tasaus-työkalun avulla voit muuttaa valittujen objektien tasauksen johonkin reunaan tai keskelle.

valikko_tasaus.jpg 


 ikoni_j__rjest__.jpg Järjestä

Järjestä-työkalun avulla voit muuttaa päällekkäin olevien objektien pinojärjestystä.

valikko_j__rjest__.jpg 


Piirros-työkalurivin oikeassa reunassa on valikko (ks. kuva alla), jonka kautta voit mukauttaa työkalurivillä näkyvissä olevia painikkeita, Draw-ohjelman valikoiden sisältöä, näppäimistökomentoja, työkalurivien sisältöä tai lisätä makron ohjelman tapahtumaan. Lisäksi voit myös lukita valikon kautta työkalurivin sijainnin tai sulkea sen.

 

Galleria

Gallerian käyttötarkoitus on toimia kirjastona, jonka avulla on helppo hallita suurta objektien joukkoa ja lisätä objekteja asiakirjoihin. Objekteja ovat esimerkiksi kuvat, luettelomerkit, taustat, viivaimet ja äänet. Galleriassa on jo valmiina laaja valikoima kuvia ja ääniä, mutta sinne voi myös lisätä uusia objekteja.

Galleriassa olevat objektit voivat sijaita missä tahansa esimerkiksi tietokoneen kovalevyllä tai verkkoasemalla. Galleria toimii työkaluna, joka viittaa objektien varsinaiseen sijaintiin ja järjestää objektit yhteen niiden helppoa käyttämistä varten. Yksittäisen objektin ollessa valittuna sen varsinainen sijainti näkyy galleriaikkunassa (ks. alla). Kun objekti siirretään Galleriaan, sen sijainti ei muutu: ainoastaan viite objektin sijaintiin lisätään Galleriaan. Vastaavasti objektin poistaminen Galleriasta poistaa ainoastaan Galleriassa olevan viitteen objektin sijaintiin.

 


Gallerian käyttäminen

 


Galleriaikkunan vasempaan reunaan on listattu Galleriasta löytyvät teemat. Teemat ovat kansioita, joihin on helppo ryhmitellä Galleriassa olevia objekteja. Valitsemalla teeman sen sisältämät objektit näytetään galleriaikkunassa.

Objekteja voi tarkastella kuvakenäkymässä tai tarkassa näkymässä. Jos haluat teeman sisällön esitettävän kuvakkeina, napsauta Kuvakenäkymä-painiketta. Jos vastaavasti haluat nähdä teeman sisältämien objektien otsikon ja tarkan sijainnin listana, napsauta Tarkka näkymä -painiketta. Voit piilottaa galleriaikkunan painamalla Piilota-painiketta:

 

 

Objektin lisääminen Galleriasta asiakirjaan

Voit lisätä asiakirjaan objekteja joko kopiona tai hyperlinkkinä. Kopio on riippumaton alkuperäisestä objektista. Muutokset alkuperäiseen objektiin eivät muuta kopiota. Hyperlinkki on riippuvainen alkuperäisestä objektista. Muutokset alkuperäiseen objektiin muuttavat myös hyperlinkkiä.

 

Objektin lisääminen kopiona

 

Objektin lisääminen hyperlinkkinä

 

 


 

Gallerian muokkaaminen ja järjesteleminen

Gallerian rakenne ja sisältö ovat vapaasti muokattavissa. Galleriaan voi lisätä ja sieltä voi poistaa teemoja ja objekteja.

 

Teemat

Galleria on järjestetty teemoihin. Teemat löytyvät galleriaikkunan vasemmassa reunassa olevasta listasta. Oletusarvoisesti Gallerian teemoja ovat:

Näistä Oma teema on Draw:n valmiiksi lisäämä teema.

Voit lisätä Galleriaan uusia teemoja. Lisätyt teemat on merkitty listaan vihreällä kuvakkeella ja ne ovat vapaasti muokattavissa. Oletusteemat on merkitty listaan keltaisella kuvakkeella:

themes_2.jpg

 

Uuden teeman lisääminen Galleriaan

    1. Lisää uusi teema napsauttamalla Uusi teema –painiketta. Näytölle avautuu uusi ikkuna: 

      themes_new_1.jpg



    1. Mene Yleistä-välilehdelle ja anna teemalle nimi: 

      themes_new_2_small.jpg

 

  1. Napsauta OK. Uusi teema ilmestyy teemalistaan.

 

Teeman nimeäminen uudelleen 

  1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella teeman nimeä.
  2. Valitse avautuvasta valikosta Nimeä uudelleen. Näytölle avautuu uusi ikkuna.
  3. Anna teemalle uusi nimi ja napsauta OK

     rename.jpg

    Teemalistassa näkyvä teeman nimi muuttuu.

 

Teeman poistaminen

Voit poistaa teemalistasta lisättyjä teemoja. Gallerian oletusteemoja ei voida poistaa. Teeman poistamiseksi toimi seuraavasti: 

  1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella poistettavan teeman nimeä.
  2. Valitse avautuvasta valikosta Poista. Näytölle avautuu uusi ikkuna.
  3. Vahvista teeman poistaminen napsauttamalla Kyllä.

Objektit

Galleriassa valmiina olevien objektien lisäksi voit lisätä Galleriaan uusia objekteja. Galleriaan on hyödyllistä lisätä objekteja, joita käytetään usein. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yrityksen logo tai muu tunnus. 

Voit lisätä Galleriaan objekteja kahdella eri tavalla. Yhden tai useiden objektien lisääminen tehdään kansiosta, jossa objektit ovat. Yksittäisen objektin voit myös raahata suoraan Galleriaan.

 

Objektien lisääminen Galleriaan kansiosta

    1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella teemaa, johon haluat lisätä objektin.
    2. Valitse avautuvasta valikosta Ominaisuudet. Näytölle avautuu uusi ikkuna.
    3. Valitse Tiedostot-välilehti ja napsauta Etsi tiedostot

      find.jpg

      Näytölle avautuu uusi ikkuna.

 

    1. Etsi kansio, josta haluat lisätä objekteja. Valitse tämä kansio: 

      search.jpg

    2. Napsauta OK.

      Nyt ikkunassa näkyvät kaikki kansiossa olevat tiedostot, jotka on mahdollista lisätä Galleriaan. Voit rajoittaa valintaasi valitsemalla tietyn tiedostopäätteen Tiedostotyyppi-alasvetovalikosta. Voit tarkastella tiedostoa valitsemalla Esikatselu-valintaruudun:


      choose.jpg

 

  1. Valitse tiedostot, jotka haluat lisätä Galleriaan ja napsauta Lisää. Jos haluat lisätä kaikki listassa näkyvät tiedostot, valitse Lisää kaikki. Valitsemasi objektit on nyt lisätty Galleriaan.

 

Objektien lisääminen Galleriaan raahaamalla

Voit raahata objekteja Galleriaan suoraan esimerkiksi Internet-sivulta tai kansiosta. Toimi seuraavasti: 

  1. Valitse teema, johon haluat lisätä uuden objektin.
  2. Valitse hiiren vasemmalla painikkeella objekti, jonka haluat lisätä Galleriaan ja raahaa se galleriaikkunaan. Raahaamasi objekti on nyt lisätty Galleriaan.

 

Objektin otsikon muuttaminen

  1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella objektia, jonka otsikon haluat muuttaa.
  2. Valitse avautuvasta valikosta Otsikko. Näytölle avautuu uusi ikkuna.
  3. Anna objektille uusi otsikko ja napsauta OK. Galleriaikkunassa näkyvä objektin otsikko on nyt muutettu.

 

Objektin poistaminen

  1. Napsauta hiiren oikealla painikkeella objektia, jonka haluat poistaa.
  2. Valitse avautuvasta valikosta Poista. Näytölle avautuu uusi ikkuna.
  3. Vahvista objektin poistaminen Galleriasta napsauttamalla OK. Objekti on nyt poistettu Galleriasta.

Lisenssi

Kaikki kappaleet ovat kirjoittajien tekijänoikeuden alaisia. Jos muuten ei sanota, kaikki luvut tässä käyttöoppaassa on lisensoitu GNU General Public License version 2 mukaisesti.

Tämä dokumentaatio on vapaata dokumentaatiota: voit jakaa sitä eteenpäin ja/tai muokata sitä Free Software Foundationin GNU General Public License mukaisesti; joko lisenssin version 2, tai (tahtoessasi) minkä tahansa myöhemmän version.

Dokumentaatiota jaellaan siinä toivossa, että se on käyttökelpoisa, mutta ILMAN MITÄÄN TAKUUTA; ilman edes MYYTÄVYYDEN tai TIETTYYN KÄYTTÖÖN SOPIVUUDEN oletettua takuuta. Katso lisätietoja GNU General Public Licensestä.

Tämän dokumentaation mukana olisi pitänyt tulla kopio GNU General Public Licensestä, mikäli sitä ei tullut kirjoita osoitteeseen Free Software Foundation, Inc., 51 Franklin Street, Fifth Floor, Boston, MA 02110-1301, USA. 

Suomentajat ja kirjoittajat 

Johdanto LibreOfficeen

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012


Asennus Windowsiin

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Asennus Ubuntuun

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Avaa tiedosto

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Writer

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Fontti

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Kappale

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Taulukko

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Impress

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Uusi esitys

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Esityksen asettelu

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Grafiikka

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Videon ja äänen lisääminen

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Calc

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Taulukot

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Kaavat

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Draw

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Tekstit

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Piirros-työkalurivi

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Galleria

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

Tekijät

Muokkaukset:
TomiToivio - 2012

 


Calc
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jennix Laaksonen 2010
Tomi Toivio 2010


Tekijät
© adam hyde 2006, 2007
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Tomi Toivio 2010


Draw
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jennix Laaksonen 2010


Esityksen asettelu
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Aliisa Mäkynen 2010
Tuukka Taarluoto 2010


Fontti
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Maija Piirto 2010


Galleria
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jussi Ahola 2010


Grafiikka
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Aliisa Mäkynen 2010
TWikiGuest 2010


Impress
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jaakko Suvanto 2010


Asennus Ubuntuun
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jaakko Suvanto 2010


Asennus Windowsiin
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Tuukka Taarluoto 2010


Johdanto
© adam hyde 2006, 2007
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jaakko Suvanto 2010
Tomi Toivio 2010


Kaavat
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Tiina Virtanen 2010


Kappale
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Raila Laukko 2010


Piirros-työkalurivi
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Anniina Hautakoski 2010
Tuulia Nieminen 2010


Videon ja äänen lisääminen
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Aliisa Mäkynen 2010
Tiia Suominen 2010


Avaa tiedosto
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Heikki Kokkonen 2010


Taulukko
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Jaakko Suvanto 2010


Taulukot
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Piia Viinamäki 2010


Tekstit
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Tuulia Nieminen 2010


Uusi esitys
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Aliisa Mäkynen 2010
Tiia Suominen 2010
Tuire Siikala 2010


Writer
© Tomi Toivio 2010
Modifications:
Harri Pitkänen 2011
Tuukka Taarluoto 2010


 

Alkuperäisen englannikielisen version kirjoittajat

 

BASE 
© Austin Martin 2009


CALC 
© Austin Martin 2009


CHART 
© Austin Martin 2009


CREDITS 
© adam hyde 2006, 2007 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
Leo Moons 2008 


DRAW 
© Austin Martin 2009


EXTENSIONS 
© Austin Martin 2009


GLOSSARY 
© Austin Martin 2009


EXTENDED HELP 
© adam hyde 2006, 2007 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
Leo Moons 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 
Tom Boyle 2009 


IMPRESS 
© Austin Martin 2009 
Modifications: 
Tom Boyle 2009 


UBUNTU 
© adam hyde 2007 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
BriannaJane Laugher 2007 
Leo Moons 2008 
Thomas Middleton 2008 


WINDOWS 
© adam hyde 2007 
Modifications: 
Andrew Lowenthal 2008 
Austin Martin 2009 
Kyle Mayhugh 2009 
Leo Moons 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 


OPENOFFICE.ORG SUITE 
© adam hyde 2006, 2007 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
Kyle Mayhugh 2009 
Leo Moons 2008 
Lisha Li 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 


MAIL MERGE LETTERS 
© adam hyde 2007 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
Leo Moons 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 


MAKE ADDRESS BOOK 
© adam hyde 2007 
Modifications: 
Andrew Lowenthal 2008 
Austin Martin 2009 
Leo Moons 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 


MATH 
© Austin Martin 2009


OPENING A FILE 
© adam hyde 2007 
Modifications: 
Andrew Lowenthal 2008 
Austin Martin 2009 
Leo Moons 2008 
Matteo Cortese 2008 
Thomas Middleton 2008 
Tom Boyle 2009 


SAVING AND EXPORTING 
© Austin Martin 2009 
Modifications: 
TWikiGuest 2009 


TEMPLATES 
© Lisha Li 2008 
Modifications: 
Austin Martin 2009 
TWikiGuest 2009 


WRITER 
© Austin Martin 2009


 

100

Free manuals for free software

 

 

 

General Public License

Version 2, June 1991

Copyright (C) 1989, 1991 Free Software Foundation, Inc. 
51 Franklin Street, Fifth Floor, Boston, MA 02110-1301, USA 

Everyone is permitted to copy and distribute verbatim copies 
of this license document, but changing it is not allowed. 

Preamble

The licenses for most software are designed to take away your freedom to share and change it. By contrast, the GNU General Public License is intended to guarantee your freedom to share and change free software--to make sure the software is free for all its users. This General Public License applies to most of the Free Software Foundation's software and to any other program whose authors commit to using it. (Some other Free Software Foundation software is covered by the GNU Lesser General Public License instead.) You can apply it to your programs, too.

When we speak of free software, we are referring to freedom, not price. Our General Public Licenses are designed to make sure that you have the freedom to distribute copies of free software (and charge for this service if you wish), that you receive source code or can get it if you want it, that you can change the software or use pieces of it in new free programs; and that you know you can do these things.

To protect your rights, we need to make restrictions that forbid anyone to deny you these rights or to ask you to surrender the rights. These restrictions translate to certain responsibilities for you if you distribute copies of the software, or if you modify it.

For example, if you distribute copies of such a program, whether gratis or for a fee, you must give the recipients all the rights that you have. You must make sure that they, too, receive or can get the source code. And you must show them these terms so they know their rights.

We protect your rights with two steps: (1) copyright the software, and (2) offer you this license which gives you legal permission to copy, distribute and/or modify the software.

Also, for each author's protection and ours, we want to make certain that everyone understands that there is no warranty for this free software. If the software is modified by someone else and passed on, we want its recipients to know that what they have is not the original, so that any problems introduced by others will not reflect on the original authors' reputations.

Finally, any free program is threatened constantly by software patents. We wish to avoid the danger that redistributors of a free program will individually obtain patent licenses, in effect making the program proprietary. To prevent this, we have made it clear that any patent must be licensed for everyone's free use or not licensed at all.

The precise terms and conditions for copying, distribution and modification follow.

TERMS AND CONDITIONS FOR COPYING, DISTRIBUTION AND MODIFICATION

0. This License applies to any program or other work which contains a notice placed by the copyright holder saying it may be distributed under the terms of this General Public License. The "Program", below, refers to any such program or work, and a "work based on the Program" means either the Program or any derivative work under copyright law: that is to say, a work containing the Program or a portion of it, either verbatim or with modifications and/or translated into another language. (Hereinafter, translation is included without limitation in the term "modification".) Each licensee is addressed as "you".

Activities other than copying, distribution and modification are not covered by this License; they are outside its scope. The act of running the Program is not restricted, and the output from the Program is covered only if its contents constitute a work based on the Program (independent of having been made by running the Program). Whether that is true depends on what the Program does.

1. You may copy and distribute verbatim copies of the Program's source code as you receive it, in any medium, provided that you conspicuously and appropriately publish on each copy an appropriate copyright notice and disclaimer of warranty; keep intact all the notices that refer to this License and to the absence of any warranty; and give any other recipients of the Program a copy of this License along with the Program.

You may charge a fee for the physical act of transferring a copy, and you may at your option offer warranty protection in exchange for a fee.

2. You may modify your copy or copies of the Program or any portion of it, thus forming a work based on the Program, and copy and distribute such modifications or work under the terms of Section 1 above, provided that you also meet all of these conditions:

a) You must cause the modified files to carry prominent notices stating that you changed the files and the date of any change.
b) You must cause any work that you distribute or publish, that in whole or in part contains or is derived from the Program or any part thereof, to be licensed as a whole at no charge to all third parties under the terms of this License.
c) If the modified program normally reads commands interactively when run, you must cause it, when started running for such interactive use in the most ordinary way, to print or display an announcement including an appropriate copyright notice and a notice that there is no warranty (or else, saying that you provide a warranty) and that users may redistribute the program under these conditions, and telling the user how to view a copy of this License. (Exception: if the Program itself is interactive but does not normally print such an announcement, your work based on the Program is not required to print an announcement.)

These requirements apply to the modified work as a whole. If identifiable sections of that work are not derived from the Program, and can be reasonably considered independent and separate works in themselves, then this License, and its terms, do not apply to those sections when you distribute them as separate works. But when you distribute the same sections as part of a whole which is a work based on the Program, the distribution of the whole must be on the terms of this License, whose permissions for other licensees extend to the entire whole, and thus to each and every part regardless of who wrote it.

Thus, it is not the intent of this section to claim rights or contest your rights to work written entirely by you; rather, the intent is to exercise the right to control the distribution of derivative or collective works based on the Program.

In addition, mere aggregation of another work not based on the Program with the Program (or with a work based on the Program) on a volume of a storage or distribution medium does not bring the other work under the scope of this License.

3. You may copy and distribute the Program (or a work based on it, under Section 2) in object code or executable form under the terms of Sections 1 and 2 above provided that you also do one of the following:

a) Accompany it with the complete corresponding machine-readable source code, which must be distributed under the terms of Sections 1 and 2 above on a medium customarily used for software interchange; or,
b) Accompany it with a written offer, valid for at least three years, to give any third party, for a charge no more than your cost of physically performing source distribution, a complete machine-readable copy of the corresponding source code, to be distributed under the terms of Sections 1 and 2 above on a medium customarily used for software interchange; or,
c) Accompany it with the information you received as to the offer to distribute corresponding source code. (This alternative is allowed only for noncommercial distribution and only if you received the program in object code or executable form with such an offer, in accord with Subsection b above.)

The source code for a work means the preferred form of the work for making modifications to it. For an executable work, complete source code means all the source code for all modules it contains, plus any associated interface definition files, plus the scripts used to control compilation and installation of the executable. However, as a special exception, the source code distributed need not include anything that is normally distributed (in either source or binary form) with the major components (compiler, kernel, and so on) of the operating system on which the executable runs, unless that component itself accompanies the executable.

If distribution of executable or object code is made by offering access to copy from a designated place, then offering equivalent access to copy the source code from the same place counts as distribution of the source code, even though third parties are not compelled to copy the source along with the object code.

4. You may not copy, modify, sublicense, or distribute the Program except as expressly provided under this License. Any attempt otherwise to copy, modify, sublicense or distribute the Program is void, and will automatically terminate your rights under this License. However, parties who have received copies, or rights, from you under this License will not have their licenses terminated so long as such parties remain in full compliance.

5. You are not required to accept this License, since you have not signed it. However, nothing else grants you permission to modify or distribute the Program or its derivative works. These actions are prohibited by law if you do not accept this License. Therefore, by modifying or distributing the Program (or any work based on the Program), you indicate your acceptance of this License to do so, and all its terms and conditions for copying, distributing or modifying the Program or works based on it.

6. Each time you redistribute the Program (or any work based on the Program), the recipient automatically receives a license from the original licensor to copy, distribute or modify the Program subject to these terms and conditions. You may not impose any further restrictions on the recipients' exercise of the rights granted herein. You are not responsible for enforcing compliance by third parties to this License.

7. If, as a consequence of a court judgment or allegation of patent infringement or for any other reason (not limited to patent issues), conditions are imposed on you (whether by court order, agreement or otherwise) that contradict the conditions of this License, they do not excuse you from the conditions of this License. If you cannot distribute so as to satisfy simultaneously your obligations under this License and any other pertinent obligations, then as a consequence you may not distribute the Program at all. For example, if a patent license would not permit royalty-free redistribution of the Program by all those who receive copies directly or indirectly through you, then the only way you could satisfy both it and this License would be to refrain entirely from distribution of the Program.

If any portion of this section is held invalid or unenforceable under any particular circumstance, the balance of the section is intended to apply and the section as a whole is intended to apply in other circumstances.

It is not the purpose of this section to induce you to infringe any patents or other property right claims or to contest validity of any such claims; this section has the sole purpose of protecting the integrity of the free software distribution system, which is implemented by public license practices. Many people have made generous contributions to the wide range of software distributed through that system in reliance on consistent application of that system; it is up to the author/donor to decide if he or she is willing to distribute software through any other system and a licensee cannot impose that choice.

This section is intended to make thoroughly clear what is believed to be a consequence of the rest of this License.

8. If the distribution and/or use of the Program is restricted in certain countries either by patents or by copyrighted interfaces, the original copyright holder who places the Program under this License may add an explicit geographical distribution limitation excluding those countries, so that distribution is permitted only in or among countries not thus excluded. In such case, this License incorporates the limitation as if written in the body of this License.

9. The Free Software Foundation may publish revised and/or new versions of the General Public License from time to time. Such new versions will be similar in spirit to the present version, but may differ in detail to address new problems or concerns.

Each version is given a distinguishing version number. If the Program specifies a version number of this License which applies to it and "any later version", you have the option of following the terms and conditions either of that version or of any later version published by the Free Software Foundation. If the Program does not specify a version number of this License, you may choose any version ever published by the Free Software Foundation.

10. If you wish to incorporate parts of the Program into other free programs whose distribution conditions are different, write to the author to ask for permission. For software which is copyrighted by the Free Software Foundation, write to the Free Software Foundation; we sometimes make exceptions for this. Our decision will be guided by the two goals of preserving the free status of all derivatives of our free software and of promoting the sharing and reuse of software generally.

NO WARRANTY

11. BECAUSE THE PROGRAM IS LICENSED FREE OF CHARGE, THERE IS NO WARRANTY FOR THE PROGRAM, TO THE EXTENT PERMITTED BY APPLICABLE LAW. EXCEPT WHEN OTHERWISE STATED IN WRITING THE COPYRIGHT HOLDERS AND/OR OTHER PARTIES PROVIDE THE PROGRAM "AS IS" WITHOUT WARRANTY OF ANY KIND, EITHER EXPRESSED OR IMPLIED, INCLUDING, BUT NOT LIMITED TO, THE IMPLIED WARRANTIES OF MERCHANTABILITY AND FITNESS FOR A PARTICULAR PURPOSE. THE ENTIRE RISK AS TO THE QUALITY AND PERFORMANCE OF THE PROGRAM IS WITH YOU. SHOULD THE PROGRAM PROVE DEFECTIVE, YOU ASSUME THE COST OF ALL NECESSARY SERVICING, REPAIR OR CORRECTION.

12. IN NO EVENT UNLESS REQUIRED BY APPLICABLE LAW OR AGREED TO IN WRITING WILL ANY COPYRIGHT HOLDER, OR ANY OTHER PARTY WHO MAY MODIFY AND/OR REDISTRIBUTE THE PROGRAM AS PERMITTED ABOVE, BE LIABLE TO YOU FOR DAMAGES, INCLUDING ANY GENERAL, SPECIAL, INCIDENTAL OR CONSEQUENTIAL DAMAGES ARISING OUT OF THE USE OR INABILITY TO USE THE PROGRAM (INCLUDING BUT NOT LIMITED TO LOSS OF DATA OR DATA BEING RENDERED INACCURATE OR LOSSES SUSTAINED BY YOU OR THIRD PARTIES OR A FAILURE OF THE PROGRAM TO OPERATE WITH ANY OTHER PROGRAMS), EVEN IF SUCH HOLDER OR OTHER PARTY HAS BEEN ADVISED OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGES.

END OF TERMS AND CONDITIONS