Sivut

ePub PDF Tulosta
Booksprint

Johdanto

Booksprint tarkoittaa nopeaa kirjoittamistapahtumaa, jonka tavoitteena on saada aikaan julkaistava kirja booksprintin loppuun mennessä. Booksprinteissä on aina useampia kirjoittajia. Tässä oppaassa booksprint on suomennettu kirjapyrähdykseksi.

Kirjapyrähdyksen idean kehitti Tomas Krag. Tomas ajatteli kirjan kirjoittamista yhteistyössä tapahtuvana toimintana, johon käytettäisiin paljon vapaaehtoisten lahjoittamaa aikaa.

Tomas oli uudisraivaaja kehittäessään kirjapyrähdyksen 3-4 kuukautta kestävänä tuotantosyklinä, kun taas Adam Hyde, FLOSS Manualsin perustaja, oli innokas jatkamaan "äärimmäisen kirjapyrähdyksen" idealla, jossa painovalmiin kirjan kirjoittaminen ja tuotanto tiivistettiin viikon pituiseen prosessiin.

Kirjapyrähdys-idean ensimmäisen vuoden aikana Adam ja FLOSS Manuals kokeilivat erilaisten kirjapyrähdysmallien toteuttamista.

bs_en 

Sugar Labs ja One Laptop per Child -kirjapyrähdys, elokuu 2008

Kirjapyrähdykset ovat yleensä liittyneet tietokoneteknologiaan. IT-alalla on taipumusta pitää dokumentaatiota kaikkein kiusallisimpana ja epämiellyttävimpänä tehtävänä. Kirjapyrähdykset ovat näyttäneet, että mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Ne tekevät kirjoittamisesta mukavaa, sillä niissä:

  • Etsitään avainalueita, joilla ihmiset tarvitsevat enemmän tietoa, ja näin tarjotaan yllyke tehdä jotain arvokasta yhteisön hyväksi.
  • Ylevöittävät kirjoittamisprosessin eristyneestä työskentelystä ryhmätyöksi, jolloin siitä tulee ilahduttava henkilökohtainen kokemus, ja se tarjoaa välitöntä palautetta palkintona ponnistuksista.
  • Antavat osallistujille mahdollisuuden keskittyä voimakkaasti hyödyllisen tiedon tuottamisen ongelmaan ja prosessiin, mikä saa heidät arvostamaan tämän toiminnan tyydyttävyyttä ja hienovaraisia piirteitä.

Kirjapyrähdyksen lopputuloksena on kirja, joka vastaa projektin aloittaneen yhteisön tarpeita - toisin sanottuna yhteisö tyydyttää omat tarpeensa.

Koska kirjapyrähdyksissä on kyse avoimesta kirjoittamisesta (ihmiset voivat osallistua wikiin internetin kautta eikä ole tarpeen olla paikalla fyysisesti), prosessi soveltuu luultavasti parhaiten verkossa jaettaviin ilmaisiin kirjoihin. FLOSS Manualsin päämäärät ruumiillistavat tämän vapauden kahdella tavalla: kirjat ovat ilmaiseksi verkossa, toiminta keskittyy avoimiin ohjelmistoihin.

flossify2_en

FLOSSify - Digital Foundations -kirjapyrähdys, helmikuu 2009