Kansalaisyhteiskunta ja avoin koodi

FLOSS Manualsin uudellenkäynnistyksen yhteydessä yhteistyökumppaneilta on tullut pari uutta opasideaa.

Ensinnäkin Mastodon on nyt nousussa oleva avoimen lähdekoodin vaihtoehto Elon Muskin surullisenkuuluisalle alustalle. On monestakin syystä vaarallista jos suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeä keskustelu tapahtuu ulkomaisen suljetun lähdekoodin alustalla. X/Twitter on muuttunut äärimmäisen vaaralliseksi vihakoneeksi, jolloin Mastodonin tarve on entistä suurempi. Eli samanlainen some-opas kuin Tampereen Yliopiston kanssa kirjoitettu StatusNet-opas.

Toinen esille tullut idea on ajatus avoimen lähdekoodin vaihtoehdosta Officen ja Google Driven kaltaisille pilvipalveluille. Ajatus siis on että avoimen lähdekoodin palvelut ja niiden data olisi omassa hallinnassa. Tällöin ei oltaisi riippuvaisia ulkomaisista suuryrityksistä eikä data olisi Snowdenin paljastaman NSA-vakoilun kohteena. Mahdollisia avoimen lähdekoodin ohjelmia olisivat esimerkiksi Nextcloud ja OwnCloud, ohjelmat valittaisiin riippuen kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tarpeista. Eli kansalaisyhteiskunnan opas avoimen lähdekoodin pilvipalveluihin.

Herättääkö tämä ajatuksia? Jätä kommentti!

Kansalaisjournalismi, datatiede ja avoin koodi

Avoimen lähdekoodin kollaboratiivisen kirjoittamisen wikikirjaston suomenkielinen sivusto on ollut pitkään arkistoituna. Nyt FLOSS Manuals aktivoituu taas.

Olen päättänyt herättää tämän projektin henkiin. On erittäin tärkeää käsitellä uusia datatieteen, koneoppimisen ja kansalaisjournalismin työkaluja nimenomaan Suomen kielen, yhteiskunnan ja kulttuurin kontekstissa.

Esimerkiksi:

  • Suomenkielinen teksti ja luonnollisen kielen prosessointi. Avoimen lähdekoodin NLP-ohjelmointi Pythonilla.
  • Kansalaisyhteiskunnan opas tiedonlouhintaan (data mining). Miten esimerkiksi kansalaisjournalisti voi käyttää avoimen lähdekoodin työkaluja tiedonlouhintaan.
  • Tee-se-itse tekoäly. Jokamiehen opas syväoppimiseen Pythonilla.
  • Kansalaisyhteiskunnan avoimen lähdekoodin työkalut. Erilaisia avoimen lähdekoodin työkaluja kansalaisyhteiskunnalle. Esimerkiksi erilaiset demokraattisen päätöksenteon tekotyökalut.
  • Kansalaisjounalismin avoimen lähteen tiedustelun OSINT-työkalut.

Aktivointi kuitenkin vaatii uuden kirjoitusalustan ottamista käyttöön. FLOSS Manualsin vanhan Booktype-kirjoitusalustan kehitys on lopetettu ja tilalle on otettu sitä vastaava Bookstack.

Jatkan suomenkielistä FLOSS Manualsia Osuuskunta Sangen jäsenenä.

Tervetuloa mukaan!

Suomenkielisen FLOSS Manualsin arkistosivu

FLOSS Manuals on yhteisö jonka tavoitteena on kirjoittaa yleistajuisia käyttöoppaita avoimen lähdekoodin ohjelmistoja varten. Käyttöoppaiden kirjoittamiseen käytetään wikin kaltaista kirjoitustyökalua ja sisältöä tuotetaan usein booksprint-tyyppisissä tapahtumissa, jotka ovat eräänlaisia teknisten kirjoittajien hackathoneja.

Oppaat on julkaistu avoimen lähdekoodin lisenssillä ja niitä saa levittää ja muokata täysin vapaasti. FLOSS Manualsin toimintaan voi osallistua joko muokkaamalla oppaita wikityyliin verkossa tai osallistumalla booksprint-tapahtumaan.

Tämä sivusto on arkisto suomenkielisen FLOSS Manualsin tuottamille oppaille, joista osa on käännetty englannista ja osa kirjoitettu Suomessa järjestetyissä booksprint-tapahtumissa. Sivuston lähdekoodi löytyy GitHubista.

Suomenkielinen FLOSS Manuals ei ole tällä hetkellä kovinkaan aktiivinen projekti, mutta jos sinulla on ideoita projektin jatkamiseen, tahdot kääntää oppaan suomeksi tai kirjoittaa uuden oppaan, tai sinulla on muita ajatuksia avoimen lähdekoodin ohjelmien dokumentoinnista, ota yhteyttä suomenkielisen FLOSS Manualsin koordinaattori Tomi Toivioon (tomi@flossmanuals.net).

Julkaistu
Kategoria(t): Yleinen